18.9.2015

NO JOS NYT MÄKIN - ELI SIIS URBAN DECAY -POSTAUS

Keneltäkään on tuskin jäänyt huomaamatta, että paljon hehkutettu Urban Decay on saapunut Helsingin ja Tampereen Sokoksille. UD tunnetaan eritoten Naked-paleteista ja luomivärinpohjustajasta, Eyeshadow Primer Potionista, joita moni kauneusbloggaaja lienee raahanneen kotiinsa ulkomailta ja ulkomaisista nettikaupoista jo kauan ennen merkin rantautumista kotimaan kamaralle.

Ensikosketukseni Urban Decayn meikkeihin tapahtui vasta viime syksynä. Tällöin tilasin Naked 3 -paletin ja aika pian sen jälkeen paljon kehutun luomivärinpohjustajan. Sitten joukkoon liittyi puuteri ja meikinkiinnityssuihke. Elo- ja syyskuun aikana olen täydentänyt kokoelmaani uudella Naked-paletilla ja peitevoiteella.
Omistan kaksi Naked-palettia: vaaleanpunertavia sävyjä sisältävän Naked 3:n ja erityisesti lämpimistä sävyistä tykkäävälle sopivan ihkaensimmäisen, alkuperäisen Nakedin. Suosikkini näistä kahdesta on ehdottomasti ensimmäinen versio. Paletista löytyy hyvin käytännöllisiä ja kauniita sävyjä kaltaiselleni tylsähkölle arkimeikkaajalle. On mattaruskeaa, kultaa ja jos vaikka mitä ihanaa. Erityismaininnan minulta saa paletin neljäs nappi, Sidecar. Ah. 

Naked-perheeseen kuuluu näiden kahden lisäksi viileähkö Naked 2 ja uutukaisin paletti, Naked Smoky, johon en ole vielä juurikaan perehtynyt. Lisäksi merkiltä löytyy kaksi Naked Basics -mattapalettia, joista erityisesti Naked Basics2 vetää minua puoleensa. Muita nakupaletteja tulen sen hankkimisen jälkeen tuskin ostamaan, sillä viileä sävymaailma ei ole enää juttuni. Vannomatta kuitenkin paras.

Naked-paletit kustantavat 49,90 euroa, mikä on mielestäni aika näppärä hinta 12 pigmenttisestä luomivärisävystä. Siinä missä irtoluomivärinappien tapauksessa vannon MAC:in nimeen, parhaat paletit tulevat mielestäni ehdottomasti Urban Decaylta. Jos jotain miinusta pitää keksiä, haluan narista vähän ekan version samettipakkauksesta. Se imee itseensä pölyä ja tuntuu muutenkin jotenkin ällöltä. 

Urban Decay on toki muutakin kuin luomivärejä ja niiden pohjustajia. 

Naked Skin -peitevoide on uusin UD-tuotteeni. Koska olen peitevoiteiden suurkuluttaja, olen aina innolla testaamassa uusia, vaikka kaapissa majailisi jo viisi avattua tuubia. Testailuni perusteella kyseessä on peittävä, mutta helposti ja siististi levittyvä peitevoide, joka ei kuivata samaan tapaan kuin toinen kauneusbloggaajien suosikki, MAC:in Pro Longwear Concealer. Sanoisin, että kyseessä on hitusen kosteuttavampi versio suosikkipeitevoiteestani, Narsin Radiant Creamy Concealerista. Toivon hullantuvani tähän täysin, sillä olen vähän kyllästynyt tilaamaan suosikkini netistä. 

Mikäli olet vailla luottopuuteria, suosittelen kokeilemaan merkin Naked Skin Ultra Definition Pressed Finishing Powder -kivipuuteria. Ja vaikka et olisikaan, kokeile silti. Maailman pisimmän nimen lisäksi puuterin ominaisuuksiin kuuluu ehkä maailman kaunein ja luonnollisin lopputulos. Omani on muutamaa murusta vaille loppu, ja aion ehdottomasti hankkia uuden. 

Viimeistelysuihketta etsivän kannattaa kokeilla All Nighteria. Kiinnityssuihketampiona minulla kesti hyvä tovi oppia käyttämään tuotetta oikein, eikä se aluksi herättänyt minussa suuria tunteita. All Nighter saa ihon näyttämään raikkaalta, vaikka olisit juuri yliannostellut puuteria. Samalla se lukitsee meikin paikoilleen. Parasta. (Tuote on tällä hetkellä loppu niin Sokokselta kuin Feeluniqueltakin ja olen pian pulassa. Yritin hankkia MAC:in Fix+:n korvikkeeksi, mutta sekin oli loppu. Kamalaa.)

Oletteko tekin innoissanne Urban Decaysta
vai alkaako kaikkialta tursuava hehkutus jo kyllästyttää?