22.7.2015

KUUKAUSI ROACCUTANIA & VINKKEJÄ OMAN SURVIVAL KITIN KOKOAMISEEN

(Ne, joita ei kiinnosta ihonhoito- ja lääkehorinat, nähkäämme seuraavassa postauksessa!)

Kirjoitin teille Roaccutan-kuurini etenemisestä viimeksi ekan viikon jälkeen. Nyt käyttöpäiviä on takana jo 38, joten pieni väliraportti lienee paikallaan. 

Lääke on tehonnut minulla hyvin ja nopeasti. Kasvojeni iho on jo lähes puhdas, samoin rinta. Myös selkäni ehti parantua välillä melkein kokonaan, kunnes muutama päivä sitten, juuri ennen ekaa kontrollikäyntiä, se otti jostain syystä vähän takapakkia. Myös kasvoihini - jotka eivät tosiaan missään vaiheessa ole olleet suurin ongelmapesäke - on ilmestynyt parin päivän sisällä muutama uusi finni. Naisille tyypillisiä kuukausittaisia hormonijuttuja, kenties?

Kuurin aikana ilmestyneistä epäpuhtausista on kuitenkin ainakin minun tapauksessani ollut nopea päästä eroon. Koska Roa kuivattaa ihoa niin hurjan tehokkaasti, kasvoilleni eksyneet finnit ovat alkaneet kuivahtaa 24 tunnin sisällä niiden huomaamisesta. Finnejä ei tule mieleenkään räplätä, sillä Roan ohentama iho ja epäpuhtauksien näprääminen aiheuttavat helposti arpia. Tämä on mielestäni kuurin hassuimpia puolia - Roaa kun syödään usein myös arpeutumisen ehkäisemiseksi, mutta toisaalta se kuivattaa ja ohentaa ihoa niin, että arpia syntyy muutenkin normaalia helpommin. Vähän nurinkurista on myös se, että iho-ongelmaan syötävä lääke aiheuttaa lisää iho-ongelmia aina ihottumasta alkaen...

Sitten niihin sivuvaikutuksiin. Sivuvaikutukset alkoivat jo ekalla viikolla ja keskittyvät minulla lähinnä huuliin ja sitten vähän kurjempaan juttuun - mielialaani. Kasvoillani kuivuminen on erityisen pahaa nenän ja leuan alueella, mikä on vaikeuttanut paljon meikkaamista. Tämän takia en pysty enää käyttämään kosteuttavia meikkivoiteita, vaan ihoni kelpuuttaa jostain syystä enää pelkästään jauhemaiset mineraalimeikkivoiteet ja Giorgio Armanin Luminous Silkin. Pahin aavikko on kuitenkin huulilla ja huultenympäryksillä. Pystyn edelleen käyttämään huulipunaa, mutta suupieleni halkeilevat jatkuvasti ja saavat minut näyttämään välillä aika sairaalta. Näytän usein siltä, että olen unohtanut pyyhkiä suuni ruokailun jälkeen. Ongelmaan on auttanut paljon apteekista hankkimani Bevita R -huulivoide, jota ladon huulten alueelle eritoten yön ajaksi. Jos unohdan jokailtaisen voitelun, saan aina hävetä seuraavana päivänä viimeistään, kun rohtunut suupieleni rapsahtaa rikki työpaikan taukohuoneessa eväitä syödessä. 

Ainoa oikeasti harmittava sivuvaikutus liittyy mielialaani. Minun on ilmeisesti tapana imuroida jonkinlainen mielialavaikutus kaikista lääkkeistä, joiden sivuvaikutuslistalla se on, mutta kieltämättä tämä vähän yllätti. Roan mielialavaikutukset koskettavat erityisesti nuoria miehiä, joten en kuulu sukupuoleni takia suurimpaan riskiryhmään. Aloin kuitenkin huomata muutaman käyttöviikon jälkeen - ööh - näin lievästi sanottuna hieman kasvanutta räjähdysherkkyyttä, negatiivisuutta ja ankeutta. Luulin mielialaoireiluani aluksi normaaleiksi pms-oireiksi, mutta kun ne eivät kadonneetkaan monen viikon odottelun jälkeen, aloin huolestua. Onneksi lääkäri otti huoleni vakavasti, eikä missään vaiheessa epäröinyt oireideni todenperäisyyttä, vaikka sanoikin, ettei kyseisestä sivuvaikutuksesta ole raportoitu hänelle aikoihin. Sain suosituksen pitää pari-neljä viikkoa taukoa koko lääkkeestä ja jatkaa sitten 20 mg:n päiväannoksella. Aikaisemmin söin lääkettä vuoropäivin yhden ja kaksi 20 mg:n kapselia. Tällä hetkellä meneillään on toka taukopäivä, mutta malttamattomana tyyppinä tuskin jaksan venyttää taukoa paria viikkoa pidemmäksi. Tahtoisin hoitaa Roan mahdollisimman nopeasti pois päiväjärjestyksestäni. Täytyy toivoa, että tauko ja annostuksen pienentäminen kirkastavat mielialan takaisin normaaliksi.

Sivuvaikutuksista huolimatta olen - uskokaa pois - edelleen tyytyväinen kuurin aloittamiseen. Huulten ja suupielien kuivuminen sekä mielialajutut ovat suurimpia tällä hetkellä kokemiani sivuvaikutuksia. Ensimmäisillä viikoilla koin hetken aikaa myös selkäkipuja ja jonkinlainen ihottumakin yritti tunkea kroppaani, mutta molemmista on päästy jo eroon. 

Koska itse janosin ennen kuurin aloittamista erilaisia tuotevinkkejä, kokosin tähän vielä pienen selviytymispakkaukseni Roaccutan-kuurin varalle. Pidin huulirasvaa ilmeisesti niin itsestäänselvyytenä, että unohdin sen kuvista kokonaan. 


Kasvot
Koska Roaccutan tekee ihosta kuivan, helposti punoittavan ja kaikin puolin herkän, parhaissa tällä hetkellä käyttämissäni kasvovoiteissa ei ole juurikaan tuoksua. Meikin alle laitan usein Kiehl'sin Skin Rescueria tai La Roche-Posayn epäpuhtauksiin taipuvaiselle ja aknehoitojen kuivatamalle iholle tarkoitettua Effaclar H -voidetta. Effaclar H on muuten ihana, mutta siinä on vähän turhan kirpeä tuoksu iholle, jossa on pahimmillaan kuivuuden aiheuttamia haavoja. Niitä kaikkein kuivimpia kohtia varten minulla on La Roche-Posayn Cicaplast Baume B5 -voide, josta kerroin jo tässä postauksessa. Kyseessä on paksu, hoitava ja korjaava voide, jota levitän öisin kuiviin laikkuihin, ihon pieniin pintanaarmuihin (joita tunnun saavan nykyisin tosi helposti) ja välillä myös repaleisiin suupieliin. Kyseinen voide on Bevita R -huulirasvan lisäksi paras löytöni koko kuurin aikana. Silmänympärysvoiteena käytän Cliniquen paksua, mutta kuitenkin melko nopeasti imeytyvää All About Eyes Rich - silmänympärysvoidetta.


Puhdistustuotteet
Pesen silmämeikkini kookosöljyllä, mutta purkki oli vähän turhan äklö ja kärsinyt tähän kuvaan... Muun meikin pesen pois aina joko Cliniquen geelimäisellä Liquid Facial Soap Mild  -putsarilla, joka on saippuamaisesta tuoksustaan huolimatta hellävaraista tai Avenen Extremely Gentle Cleanser Lotionilla, joka on Cliniquen putsaria kosteuttavampaa ja maitomaisempaa, eikä sitä tarvitse huuhdella vedellä. Ihon turhaa raapimista ja hankaamista kannataa välttää kuurin aikana, ja siksi ahkeran meikkaajan fiksuin valinta saattaa olla putsari, jota ei tarvitse huuhdella pois. Ainakin minun ihoni on niin herkässä kunnossa, että pelkkä pyyhkeellä kuivaaminen saa naaman punoittamaan kuin tomaatti. Toisaalta kuvassa näkyvä Avenen puhdistustuote jättää iholle öljyisen kalvon, jonka moni saattaa haluta huuhdella huolellisesti ja samalla myös väkisinkin vähän rajusti pois, mistä syntyy taas iholle ärsyyntymiskierre... Valintoja, valintoja!

Vartalo
Vartaloni ei ole rutikuivassa kunnossa, mutta rasvaan sitä silti tunnollisesti. Tällä hetkellä käytössäni on La Roche-Posayn voide, jonka nappasin hyvään hintaan Feeluniquen aleista, mutta kaikkein eniten olen tykännyt apteekin Ceralan-voiteesta. Kuvassa olevassa purkissa häiritsee lähinnä tuoksu, jonka pelkään olevan herkälle iholleni vähän liikaa. Siksi suosin Ceralania, jota minulla ei ikävä kyllä tällä hetkellä kaapissani ole.

Muita kropanhoitotuotteita ei sitten tarvitakaan, sillä kuurin aikana esimerkiksi kuoriminen on ehdottomasti kiellettyä. Itse sain kokea kiellon todenperäisyyden kantapään kautta, kun lähdin kuorimaan iholle jämähtäneitä itseruskettavan jättämiä läikkiä ja tuloksena olivat käsivarret, jotka näyttivät lähinnä siltä, että olin kierinyt piikkilangassa. Onneksi jäljet paranivat, eikä niistä jäänyt arpia! Älkää siis missään nimessä kuoriko ihoa edes hellästi kuurin aikana! Itse kuorimisprosessi ei sattunut yhtään, mutta lopputuloksen nähtyäni meinasi taju ja järki lähteä. Roa osaa aina yllättää, hah.

Silmät
Roaccutan saattaa kuivattaa silmiä. Itse kuulun niihin onnekkaisiin, joiden silmät ovat ympäri vuoden kuivat ja helposti punoittavat. Käytän myös ahkerasti silmiäni entisestään kuivattavia piilareita, joten silmätipat olivat ehdoton hankinta. Silmätippojen merkillä tuskin on kamalasti väliä. Itse valitsin ekan purkin, jota apteekkari suositteli.

Moni piilarinkäyttäjä vaihtaa Roa-kuurin aikana silmälaseihin, muttei vaihto ole ollut ainakaan minun tapauksessani ihan yksinkertainen, eikä täyteen piilarikieltoon ole onneksi ollut tarvetta. Siinä missä piilolinssit kuivattavat helposti silmiäni, lasit taas hiertävät lääkekuurin kuivattaman nenäni ihon rikki, niin että nenälläni on aina lasit riisuessani punaiset ja kipeät kuopat. Ongelmia kerrakseen, mutta lähes kaiken kanssa voi elää, kunhan vain uiskentelee voiteissa.

Toivottavasi postauksesta oli apua muille samalla kuurilla oleville tai sitä harkitseville! 

21.7.2015

VUODEN PARAS RIPSARILÖYTÖ

Hups, blogissani on ollut pidemmän aikaa hiljaista. Yöhön asti venyvät kesätyövuorot ja meneillään oleva Roa-kuuri ovat vaikuttaneet paljon meikkaamisintooni, eikä bloggaaminen ole tuntunut hetkeen luontevalta. Kun iho on lääkekuurin takia rutikuiva ja vuorokausirytmi ihan omituinen, on ollut virkistävää keskittyä välillä ihan muihin juttuihin kuin purkkeihin, miten piristäviä ne nyt yleensä ovatkin. Nyt, kun ihoa on ihan pakko hoitaa, ei mikään kosmetikkaan liittyvä ole jaksanut innostaa vanhaan tuttuun tapaan. Siksi olen suosiolla pitänyt pientä taukoa kosmetikkaintoilusta, jotta en vahingossakaan kadottaisi intoani lopullisesti. Tässä kuitenkin taas olen, kiitos, kiitos ja kiitos, kun olette pysyneet mukana!

Tänään esittelen teille kivan ripsarin.

Omistan tosi vaatimattomat miniripset. Ne eivät ehkä ole lyhyimmästä päästä, mutta hennot, piikkisuorat ja kaikkea muuta kuin tuuheat ne ainakin ovat. Ilman ripsaria näytän valjulta ja kaljulta, mutta koska ripseni käyttäytyvät hankalasti, kovin harva ripsarikaan pystyy auttamaan loputtomiin. Näihin ripsiin ei tosiaankaan vain sutaista ohutta kerrosta ripsaria ja lähdetä freesin näköisenä ulos, ehei. Hennot ripseni janoavat erityisesti tuuheutta ja ripsentaivuttimella huijattua kaarevuutta. Kuten sataan kertaan mainittua, käytän aina vedenkestävää ripsaria alla ja usein vielä vesiliukoista päällä. Vedenkestävä pitää taivutukset paikallaan ja vesiliukoinen ripsari tuo vaadittavan volyymin. 
Nappasin jo monta kuukautta sitten Beaytybaysta ostoskoriini Too Facedin paljon kehutun Better Than Sex -ripsarin. Vähän kiusaannuttavalla nimellä, jättimäisellä harjalla ja söpöllä vaaleanpunaisella hylsyllä varustettu ripsari on vilahdellut tiheään tahtiin Youtube-videoissa ja saanut paljon kehuja.

Kuten varmaan kaikki muutkin ripsarit maailmassa, myös Better Than Sexin luvataan antavan tuuheutta ja pituutta jo yhdellä kerroksella. Ripsarin sanotaan olevan pitkäkestoinen, tahrimaton ja tekevän ripsistä kaikin puolin ihan mielettömät.  Hulluja lupauksia, mutta minkäs vietävissä olevana ripsivammaisena teet. Ostettavahan se oli.
Better Than Sex on osoittautunut muutaman kuukauden ahkeran käytön perusteella varsinaiseksi päivien pelastajaksi. En ymmärrä, miten olen pärjännyt ilman tätä. Vaikka moni vesiliukoinen ripsari lässäyttää vedenkestävänkin ripsarin päälle sudittuna piikkiripseni, tämä ei sitä tee. Ripset pysyvät kaarevina ja saavat muutamalla harjanvedolla ison annoksen lisäpituutta ja -tuuheutta. Kokeilin tätä kerran huvikseni ilman taivutusta ja vedenkestävällä ripsarilla tehtyä aluskerrosta, ja huh, ripseni eivät jääneetkään ihan piikkisuoriksi, kuten yleensä. 

Olen myös tykästynyt vaaleanpunaiseen, painavantuntuiseen hylsyyn ja isoon harjaan, joka ei koostaan huolimatta ole hankalakäyttöinen. Pakkaushasmterina tiedän jo piteleväni kädessä esinettä, joka on hyvin hankala heittää jossain vaiheessa roskiin, hah.
Suosittelen kaikkia tuuheampia ripsiä kaipaavia etsimään Too Facedin Better Than Sex -ripsarin käsiinsä! Omani tilasin Beautybaysta noin 20 euron hintaan ja uusi kappale lähti mukaan Tukholman Sephorasta. 


Mikä on teidän luottoripsarinne?

10.7.2015

GIORGIO ARMANIN LUMINOUS SILK & VIHDOINKIN ELÄVIEN KIRJOIHIN PALANNUT IHO

Roaccutan-kuuri on pistänyt meikkipohjarutiinini uuteen uskoon. Erityisesti muutoksia on tapahtunut meikkivoiderintamalla. Ihoni oli ennen Roaccutanin aloittamista pintakuivuuteen taipuvainen sekaiho, joka kiilteli helposti t-alueelta, mutta kuivui poskilta. Nyt ihoni on kauttaaltaan kuiva ja kuoritutuu jatkuvasti erityisesti nenästä ja leuasta. Olen saanut unohtaa puuteripaperit ja kiiltelyn kyttäämisen kokonaan ja päässyt niiden sijasta stressaamaan siitä, mistä milloinkin roikkuu ihoriekaleita. Iho-ongelmani eivät ole aiemmin ylettäneet suurella mittakaavalla naamaani saakka, mutta nyt nimenomaan kasvoistani on tullut se sotatantere, josta saan peitellä milloin mitäkin punoitusta, haavaa ja kuivaa läikkää.

Hämmästyksekseni olen joutunut hylkäämään myös kosteuttavat ja kuulaan lopputuloksen jättävät meikkivoiteet, ja korvaamaan ne paksummilla, kaiken järjen mukaan myös kuivattavammilla vaihtoehdoilla. Siinä missä tykkäsin pitkään sekoitella kasvoilleni Narsin Sheer Glow -meikkivoidetta ja saman merkin sävyttävää päivävoidetta, nyt ne pakkautuvat kasvojeni kuiville laikuille ja saavat koko kasvojen ihon näyttämään sairaalta. Hassua. Olin kuvitellut, että kuurin aikana saisin vaihtaa meikkivoiteet entistä kosteuttavampiin tai jopa hylkäämään ne ihan kokonaan. Mutta ei, ihoni näyttääkin kaikkein terveimmältä jauhemaisen mineraalimeikkivoiteen ja uusimman löytöni, Giorgio Armanin Luminous Silk -meikkivoiteen kanssa!
Olin suunnitellut opiskelijabudjetilleni ökyhintaisen Luminous Silkin hankkimista jo kauan, mutta olettanut sen olevan ehkä liian paksua, mattaista ja kuivattavaa iholleni, jossa on usein kuivia laikkuja ihan ilman mitään myrkkylääkkeitä - ja voiteitakaan. Kun jouduin harmikseni jättämään suosikkini, Narsin Sheer Glow'n odottamaan lääkekuurini jälkeistä aikaa, innostuin Luminous Silkistä uudestaan. Päädyin tapani mukaan selailemaan arvosteluja ja löysin muutamia mainintoja kyseisestä meikkivoiteesta Roaccutaniin yhdistettynä. Seuraavana päivänä riensin innoissani Stockan Armani-tiskille testaamaan tuotetta, ja siinä samassa tein jo ostopäätöksenkin. 

Armanin nettisivujen mukaan Luminous Silk on kevyt, helposti kerrostettavissa oleva, kaikille ihotyypeille sopiva kosteuttava meikkivoide. Pitkään hyvin nestemäisellä Sheer Glow'lla meikanneena Luminous Silkin koostumus tuntuu melko geelimäiseltä ja huomattavasti Sheer Glow'ta helpommin käsiteltävältä. Vaikka ostamani sävy on hankittu rusketetulle iholleni, johon en ikinä levitä itseruskettavaa kuin kaulasta alaspäin, on meikkivoiteesta helppo tehdä ohut ja luonnollinen kerros kasvoille näyttämättä siltä, että pääni on eri sävyä muun kropan kanssa. Tämä oli yllättävä ominaisuus, sillä olen tottunut aina itseruskettavaa käyttäessäni laittamaan meikkivoidetta tavallista ronskimmalla kädellä peittääkseni vitivalkoisen naamani. Tällöin lopputulos on väistämättä vähän vähemmän luonnollinen. 

Eniten yllätyin kuitenkin siitä, ettei meikkivoide tarraa kuiviin laikkuihin. Ihan käsittämätöntä, oikeasti! Kun ihoni meni tosi kuivaan kuntoon ja tajusin, etten voisi enää käyttää vanhoja meikkivoiteitani, kuvittelin, etten voisi ylipäätään meikata enää ennen kuurin loppumista. Luminous Silk tekee ihosta silkkisen, luonnollisen ja tasaisen näköisen. Kuivat laikkuni eivät näy kuin ihan vierestä kyylättäessä, jos silloinkaan. Jopa poikaystäväni huomasi, ettei ihoni yhtäkkiä enää näyttänytkään repaleiselta. Lopputulos on aiemmin käyttämiini melko kuulaan ja hehkuvan lopputuloksen jättäviin meikkivoiteisiin verrattuna mattainen, muttei suinkaan pakkelinen, luonnoton tai kuiva.

Uskoisiko alla olevista kuvista, että syön tällä hetkellä ihon ihan puhki kuivattavaa lääkekuuria? No ei munkaan mielestä!
Ainoa moittimisen arvoinen seikka tässä meikkivoiteessa on sävyvalikoima. Sävyt ovat nimittäin aika punapohjaisia. Punapohjainen sävyni, 5.5, sopii hyvin feikkirusketukseeni, joka jostain syystä taittaa ihonsävyäni enemmän neutraalista/keltaisesta punertavaan, mutten tiedä, löytäisinkö valikoimasta ihan täydellistä, kaulaani sulautuvaa sävyä luonnolliselle, enemmän keltaiselle kuin punaiselle ihonsävylleni. En tosin ole perehtynyt vaaleampiin sävyihin kovin tarkasti, mutta ainakin ymmärtääkseni valikoima painottuu enemmän punapohjaisiin sävyihin. Ja no joo, onhan se 56 euron hintakin ihan järkyttävä. Noin muuten olen kuitenkin valtavan tyytyväinen hankintaani!


Oletteko te kokeilleet Luminous Silkiä?
Osaisiko joku minua fiksumpi selittää, miksi kuiva ihoni ei tykkääkään ohuista ja kosteuttavista meikkivoiteista, vaan vaatii mineraalimeikkiä tai muuten vain paksumpaa koostumusta?

3.7.2015

KESÄKUUN TYHJÄT PURKIT

DSC_3843
DSC_3842
Kesäkuu näytti olleen ihonhoitopainotteinen. Käytin loppuun kaksi kosteusvoidetta, yhden silmänympärysvoiteen, minipaketillisen meikinpuhdistusliinoja ja matkakokoisen meikinkiinnityssuihkeen. Lisäksi heitin jemmoista roskiin aikamoisen kasan kaikenlaista, mitä en enää tohtinut kuvata ja esitellä, muun muassa ikivanhoja voiteita. 

1. Ceralan - Hoitava perusvoide
Tätä minulle suositeltiin apteekissa, kun kerroin etsiväni kosteusvoidetta Roaccutan-kuurin kiduttamalle iholle. Ceralan on tarkoitettu kuivalle ja atooppiselle iholle, mutta hyvästä kosteutustehostaan huolimatta se ei ole äklönrasvaista, vaan mukavasti levittyvää ja nopeasti imeytyvää. Miellyttävää, kuten apteekissa kerrottiin. Käytin 100 gramman purkin loppuun alle kahdessa viikossa, mikä kertonee ihoni janoisuudesta. Hankin purkin loputtua vaihtelun ja Feeluniquen tarjouksen vuoksi pumppupullollisen La Roche-Posayn voidetta, mutta Ceralan peittoaa sen ylivoimaisesti. 

2. Nivea Soft -kosteusvoide
Hyvä ja edullinen perusvoide, johon ihastuin viime talvena. Tämä taisi olla kolmas viimeistä pisaraa myöten käytetty tuubini. Tykkään.

3. Urban Decay All Nighter Makeup Setting Spray (matkakoko)
Pidin tätä pitkään ihan turhana, ja avauduinkin tuotteesta maaliskuun puolella myös täällä. Huhtikuun kulmilla All Nighterista tuli minulle oikein hyvä kaveri. Se toden totta pidentää meikin kestoa ja tuo iholle raikkaamman ilmeen. Matkakokoinen 30 ml:n pullo on myös näppärä ottaa mukaan, mutta pienehköstä koostaan huolimatta se kesti lähes päivittäisessä käytössä kolmisen kuukautta. Uusi pullo on jo otettu käyttöön!

4. Kiehl's Creamy Eye Treatment with Avocado
Kiehl'sin avokadosilmänympärysvoide on ensimmäinen kuivilla silmänalusillani oikeasti toiminut silmänympärysvoide. Koostumus on jännä - paksuhko voide nimittäin muuttuu iholla vetisentuntuiseksi. Olen ollut tähän ihan hulluna viime kesästä asti, mutta nyt ostin vaihtelun vuoksi toista voidetta, josta pidän ihan yhtä paljon.

5. Sephora Express Clansing Wipes
Sain viime Sephoran-reissullani ostosten kylkiäisenä goodie bagin, johon tämä minipakkaus meikinpuhdistusliinoja kuului. En ole muistaakseni koskaan aikaisemmin kokeillut moisia, joten en osaa kirjoittaa näistä mitään kattavaa ja vertailevaa raporttia. Meikki lähti näillä hyvin liikkeelle, mutta kuivalle iholleni liinat tuntuivat liian rajuilta. (Tajusin vasta nyt meikinpuhdistusliinojen kätevyyden. Miten olen voinut elää näin pimennossa kohta 22 vuotta?)

1.7.2015

ONNELLINEN

2706-2015-0930199780015761616_1
Hiiskuin vasta jokunen aika sitten blogini puolella siitä, mitä viime kevääni on sisältänyt. Kertauksena - hain opiskelujen ja töiden ohella uutta opiskelupaikkaa kotikaupungistani, ja olin loppukeväästä ihan hemmetin väsynyt. Olin kokeen jälkeen niin varma epäonnistumisestani, että otin heti seuraavana aamuna masennuspäissäni yhteyttä erääseen silloisen yliopistoni opettajaan suunnitellakseni ensi vuoden opintojani ja hyväksyäkseni syksyllä jatkuvan puolitamperelaisuuteni. Viimeistään kesäkuun puoliväliin mennessä olin unohtanut koko pääsykokeen niin huolellisesti, että meinasin moneen kertaan ostaa kasan VR:n lippuja Helsinki-Tampere-välille ensi syksyä varten. Aloin jännittää tuloksia vasta viime sunnuntaina, kun havahduin niiden julkistamispäivämäärän olevan tosi lähellä.

Eilen aamupäivällä sain sitten tietää, että kaikki väsymys, raataminen ja sosiaalisen elämän laiminlyönti olivat kaiken vaivan arvoista. SAIN KUN SAINKIN HALUAMANI OPISKELUPAIKAN HELSINGIN YLIOPISTOSTA, VALTIOTIETEELLISEN VIESTINNÄSTÄ!

Olen vieläkin ihan ällikällä lyöty. Ja onnellinen ja kiitollinen. Voisin ladata koko tekstikentän täyteen sydämiä.

Palaan normaalien postauksien pariin, kun tämä ihmeellinen olo vähän tasoittuu!