18.3.2015

MITÄ SITÄ IHMINEN SIVELLINSAIPPUALLA

...sanoi tämän blogin kirjoittaja vielä vähän aikaa sitten.

Viime postauksessa esitellyn poskipunan lisäksi pyysin Tallinnasta tuliaiseksi jotain muutakin. Kolmen tuotteen toivelistalleni päätyi myös Make Up Storen niinkin mielikuvituksellista nimeä kuin Brush Cleaning Soap kantava sivellinsaippua. Kuten moni teistä jo varmasti tietääkin, Make Up Storen meikit ovat Virossa huomattavasti edullisempia kuin Suomessa. En tiedä tarkkoja hintaeroja, mutta näin karkeasti arvioituna Helsingin Sokosella saa maksaa Make Up Storen meikeistä lähes tuplahinnan Tallinnan Kaubamajan hintoihin verrattuna. Kreisiä.

Innostuin Make Up Storen sivellinsaippuasta jo jokusen aikaa sitten luettuani siitä blogeista ja nähtyäni sen pariin kertaan YouTube-videoissa. En ole koskaan ollut turhan tarkka siveltimieni kanssa, enkä siksi ihmettele yhtään, miksi olen saanut muutamat pensselit hajalle. Pesen siveltimeni usein, mutta useinmiten myös ihan väärin. Siveltimeni saavat usein lianirrottajakseen vähän mitä sattuu, käsisaippuasta aina syväpuhdistavaan shampooseen saakka. Olen yrittänyt löytää Make Up Storen sivellinsaippuaa niin Kicksistä kuin Sokoksestakin, muttei musta saippuapakkaus ole osunut ikinä silmääni. En ole edelleenkään varma, saako tätä saippuaa Suomesta. 
DSC_3428
Kyseessä on siis siistiin mustaan, neliskanttiseen rasiaan pakattu valkoinen saippuapala. Palalla oli Tallinnan Kaubamajassa hintaa 11 euroa. 

Kaikessa tavallisuudessaan pyöreän saippuapalan tuskin odottaisi tekevän ihmeitä. Se näyttää - ja mielestäni myös tuoksuu - ihan tavalliselta ja mielikuvituksettomalta palasaippualta. Tylsän ulkomuodon sisällä piilee kuitenkin kykyjä! Brush Cleaning Soap pesee siveltimeni narskuvan puhtaiksi ja vaikuttaa vielä kaikenlisäksi riittoisalta. Olen pessyt tällä siveltimeni nyt kahteen kertaan, enkä huomaa palan pienentyneen yhtään. Ainoa nojaa nojoo -puoli on tuoksu. En ole varma tykkäänkö saippuapalan yleellistä leikkivästä tuoksusta, josta minulle tuli ensimmäisenä mieleen hotellien palasaippuat. Kannattaa kuitenkin muistaa, että olen tavallista tiukempi ja ennen kaikkea omituisempi tuoksukriitikko, eikä tämän tuoksu ärsytä välttämättä ketään muuta. 

Toivon pitkää ikää niin saippuapalalle kuin sillä pesemille siveltimillenikin. Vihdoin pesen siveltimeni kuin kunnon kosmetiikkabloggaaja!

Suosittelen hankkimaan tämän tylsältä näyttävän saippuapalan, jos bongaatte sen jostain!


Millä te pesette siveltimenne? 

10 kommenttia:

  1. Marseillesaippualla. :) iiiiso köntti maksaa 2-3 e ja mun oma on kestänyt jo 4 vuotta käytössä, luulen että vuoden saa vielä putsailla että loppuu. :D haju on niin ja näin, mutta kun se ei jää siveltimiin pyörimään niin eipä se minua haittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääk, oon elänyt ihan autuaan tietämättömänä tollaisesta vaihtoehdosta!

      Poista
  2. Onneks vinkkasit mulle tästä sun blogista! Niin ihanan Saanamaista tekstiä et luin kerralla koko blogin läpi :) Tosin sait kyllä aikaan niin jäätäviä tuotehimotuksia että ehkä ois mun opiskelijabudjetin kannalta ollut parempi olla lukematta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, jättikiitos kivasta kommentista!<3

      Poista
  3. Aitokarvaiset marseillesaippualla (yleensä), synteettiset ihan vaan tiskiaineella. Se vaan tekee niin puhdasta, heh. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten multa on voinutkin mennä toi saippua ihan ohi!

      Poista
  4. Marseillesaippua täälläkin käytössä, ajoittain myös lähes mikä tahansa palasaippua mikä käteen sattuu osumaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy kokeilla marseillesaippuaa, kun siitä kerran niin moni tykkää!:)

      Poista
  5. Mie oon käyttäny vain marseillesaippuaa ja sillä on saanu kyllä hyvää ja puhdasta jälkeä :) vois toki ostaa joskus kokeiluun jonkun ihan tämmösen siveltimille tarkoitetun saippuan ja testailla miten ne toisistaan eroaa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä huomaan suuren eron Make Up Storen sivellinsaippuan ja vaikkapa ihan tavallisen saippuapalan välillä. Mutta mä en olekaan kokeillut tuota kaikkien kehumaa marseillea.;)

      Poista