31.3.2015

MAALISKUUN TYHJÄT PURKIT

Kuvittelin taas käyttäneeni ison kasan tuotteita loppuun, mutta kappas, kameran eteen päätyi taas aika vaatimaton purkkikasa.
DSC_3454
1. Kiehl's Creme de Corps Soy Milk & Honey Whipped Body Butter -näyte
No jo oli voide! Tämän koostumus muistutti niin erehdyttävästi oikeaa voita, ettn tiedä oliko voiteen levittäminen iholle sekä ällöä että ihanaa, vai pelkästään ihanaa. Voiteen koostumus on erittäin rasvainen ja paksu, ja uskoisin sen toimivan hyvin kuivalla talvi-iholla. Jos olisin testannut tätä keskitalvella, olisin sännännyt ostamaan täysikokoisen pakkauksen, mutta kevääksi ja kesäksi tämä on aivan liian tuhtia. 

2. St. Tropez Tan Enhancing Moistuiser
Hyväntuoksuinen ja kevyt vartalovoide, jota käytän ainoastaan purkkirusketuksen ylläpitoon. Ostin uuden tuubin jo ennen tämän minikokoisen purnukan loppumista. Lisää paasausta tuotteesta löytyy täältä.

3.Sephora Exfoliating Body Scub
Ihan tavallinen ja edullinen, mutta ehkä juuri siksi niin kiva kuorinta-aine. Tykkään tästä pienten ja tehokkaiden rakeiden takia. Hankin tätä lisää parisen viikkoa sitten, kun pääsin käymään Tukholman Sephorassa, enkä jälkikäteen ymmärrä, miksi hemmetissä ostin taas vain yhden purkin ja vieläpä pienen sellaisen.

4. MAC Strobe Cream -näyte
Käytin loppuun näytteen MAC:in kuuluisasta, luonnollista hehkua kasvoille antavasta Stobe Cream -kosteusvoiteesta. Olen hankkinut tämän jo aikoja sitten isommassa koossa, sillä voide vakuutti minut jo parin käyttökerran jälkeen. 

5. Lancôme Hypnôse Waterproof
Viime syksyn Hulluilta Päiviltä hankkimani suosikkiripsari loppui vasta nyt. Olen tosin käyttänyt tätä rinnakkain Maybellinen The Rocketin vedenkestävän version kanssa, mikä on pidentänyt tämän taikaripsarin ikää. Kuten sataan kertaan olen jo selostanut, ripseni ovat piikkisuorat ja ne tarvitsevat juuri oikeanlaisen ripsarin pysyäkseen taivutettuina, enkä siksi tykkää juuri mistään ripsarista kovin paljoa. Lancômen Hypnôsen vedenkestävä versio pitää taivutukset paikallaan ja samalla vielä pidentää ja tuuheuttaa! Jatkoon!

6. Kiehl's Ultra Facial Cream
Ultra Facial Cream on hyvin tavallinen, ei erityisen kosteuttava muttei erityisen kevytkään kosteusvoide. Tässä ei ole varsinaisesti mitään vikaa, mutta näin kalliilta voiteelta odottaisi kuitenkin jotain muutakin kuin tylsää tavallisuutta. Ultra Facial Creamilla ei pelasteta talvi-ihoani, mutta kesällä se on oikein toimiva. 

28.3.2015

KANNATTAVA KAUPANPÄÄLLINEN

Tukholman Sephoraan tekemälläni tilintyhjennysreissulla myyjä tarjosi kassalla kaupanpäälliseksi merkin omaa Kiss Me Balm-nimistä, kevyttä sävyä antavaa huulirasvaa. Valitsin pikaisesti kaikkein söpöimmän värin, vaaleanpunaisen Cotton Candyn. Kaupanpäällinen ei herättänyt kassalla riemunkiljahduksia, mutta kun päätin paluumatkan tylsänä hetkenä kääräistä huulirasvan ulos suojapaperistaan, olin hetkessä ihan myyty. 
IMG_5641
Sephoran Kiss Me Balm on pakattu viimeisimmän villityksen mukaisesti munan muotoiseen rasiaan. Värivaihtoehtoja on Sephora.fr:n sivujen mukaan 6 ja yhdellä huulirasvalla on hintaa 6,95 euroa. Ainakin omalla huulirasvamittakaavallani se on aika paljon rahaa. Kyseessä on kuitenkin tuote, jonka voisin hyvin kuvitella ostavani oikeaan hintaan. Ihan melkein suututtaa, että Sephora meni koukuttamaan kaltaiseni huulirasvaläträäjän näin kalliseen rasvaan, hah! 

Kiss Me Balm antaa huulille reippaasti sävyä, mutta on siitä huolimatta superkosteuttava - ja nyt todella tarkoitan sitä. Tavalliset markettihuulirasvat eivät tee huulilleni yhtikäs mitään, vaan tarvitsen paljon järeämmät aseet. Tähän mennessä parhaiksi toteamani huulirasvat ovat olleet Lushin Ultrabalm ja Hurraw'n vegaaninen, piparmintulta, kookokselta ja sitruunaruoholta tuoksuva Pitta-huulirasva. Kiss Me Balm yltää samalle tasolle. 

Kohtalaisen reippaasta pigmenttisyydestään huolimatta Kiss Me Balm on varsin turvallinen kaveri. Tämän, toisin kuin monen muun värillisen huulirasvan kanssa, ei ole vielä sattunut yhtäkään noloa tilannetta, jossa värillä höystettyä rasvaa on seilannut reippaasti yli rajojen. 
IMG_5633
Minä, vannoutunut huulipunatyttö olen pitänyt ekoja kertoja ikuisuuksiin taukoa huulipunasta. Tämä nimittäin näyttää ja tuntuu ihan kosteuttavalta huulipunalta! Koostumuksesta tulee mieleen pikkiriikkisesti ohennettu versio MAC:in Lustre-punista.

Mietin jo nyt, kenelle voisin nakittaa uuden samanmoisen hankkimisen, jotta en joutuisi lähtemään varta vasten Tukholmaan tai tilamaan yhtä - tai no, realistisemmin ajateltuna ehkä vähintäänkin muutamaa - pientä pakkausta Ranskan Sephorasta 30 euron postikulujen kanssa.

Tykkäättekö te sävyä antavista huulirasvoista?

26.3.2015

RAJATTOMANA

Huippukekseliäs otsikko, mutta siitä viis. Toivottavasti ette häiriinny myöskään puhelinlaatuisista pikselimössökuvista.
IMG_5386
Olen taatusti kirjoittanut täällä aikaisemminkin siitä, kuinka silmämeikkiini kuuluuvat aina sekä rajaukset että ripsiväri, ei koskaan ainoastaan toista edellä mainituista. Pelkästään ripsaria sisältävä silmämeikki on mielestäni aina korostanut silmieni pyöreää muotoa ja ripsieni hentoutta. 

Joko olen käyttänyt aikaisemmin vääränlaista ripsiväriä tai sitten vain muuttanut mieleni, mutta kun pari viikkoa sitten päätin skipata rajausvaiheen, olenkin päätynyt pitämään pidempää taukoa jokapäiväiseen meikkirutiiniini kuuluvasta, minua uskollisesti palvelevasta Bobbi Brownin mustasta geelilineristä. 
IMG_5345-2
Rajaukseton silmämeikki on yllättävän raikas. Ja ripsetkin näyttävät jotenkin maagisesti pidentyneiltä! Mustien rajausten hetkellinen hylkääminen on myös jättänyt enemmän pelivaraa huulimeikin tekemisessä. Räikeä huulipuna ei näytä arkimeikissäkään överiltä, kun silmät ovat hillityn huolitellut.


Koska en tunnetusti tyydy koskaan mihinkään ja etsin aina parempaa, kuulisin teiltä nyt mielelläni vinkkejä vähän huomaamattomapien rajausten kuin minulle tyypillisten kissarajausten tekemiseen. Tykkään rajauksista, mutta helposti huomion koko muulta meikiltä varastavat paksut rajaukset alkavat olla naamassani jo vähän so last season. Haluan kokeilla jotain uudenlaista. 
Tuotteita? Tekniikoita? Olen ihan pihalla!

22.3.2015

TUKHOLMAN TULIAISIA

Nolottaa lisätä tähänkin postaukseen ostoksia -tägi. Meneillään taitaa olla materian muodossa toteutettava etukäteispalkitseminen tämän kevään opiskelukoitoksista. Luvassa on rankka ja lukemisentäyteinen kevät, ja tunnenkin eläväni tällä hetkellä parisuhteessa enemmän kirjan kuin avopuolisoni kanssa. Tämä tuntuu verottavan postaustahdin lisäksi myös kukkaroni sisältöä, sillä nenä kiinni kirjassa istumista on huomattavasti siedettävämpää kestää palkintojen kuin meikkipaaston voimin...

Käväisin perjantaina virkistävällä reissulla Suomen rajojen ulkopuolella, nimittäin Tukholmassa kosmetiikkatarjontaa kurkistelemassa! Reissu oli ollut suunnitteilla ja varattuna jo pitkään, mutta mahdollisuuteni lähteä mukaan oli työ- ja opiskelukuvioiden takia sen verran vaakalaudalla, etten uskaltanut haaveilla kauniista maisemista, hyvästä ruuasta ja Sephoran taivaallisesta Narsin hyllystä kuin ohimennen. Viime hetkellä selvisi, että pääsen kuin pääsenkin laivailemaan. Ratkiriemukasta!

Olin kyhännyt jonkinlaista ostoslistaa jossain aivojeni perukoilla jo parisen kuukautta. Listalle päätyi lähestulkoon pelkästään kahden supersuosikkini, Benefitin ja Narsin, tuotteita, joita löytyy suhteellisen kattava valikoima Sephorasta. Olin listannut lappuselle pari Narsin huulituotetta, Benefitin primerin, Benefitin Hoola-aurinkopuuterin, Too Facedin uuden varjostuspaletin ja Narsin meikkipohjatuotteita. Koska en ui rahassa, enkä tahdo syödä koko kevättä makaronia, tuli listaa kuitenkin saksia aika reippaalla otteella. Ei muuten ollut helppoa. Pitkän kiertelyn ja kaartelun, testailun ja pähkäilyn jälkeen reissun meikkiostossaldo näytti tältä:
DSC_3426 (2)
Ei yhtäkään huulipunaa! Uuden kodin meikkilaatikostani löysivät Lancômen Hypnôse Star Waterproof -ripsari laivan Tax Freestä sekä Benefitin Hoola-aurinkopuuteri, Benefitin the POREfessional-primer ja Narsin Sheer Glow -meikkivoide Sephorasta. Lisäksi hankin pienen purkillisen kuorintavoidetta ja uuden putsarin, mutta kirjotan niistä ehkä myöhemmin. 


1. Nars Sheer Glow - Light 4 Deauville
DSC_3438
30 ml puhdasta onnea ja rakkautta. Omistan suosikkimeikkivoiteeni, Narsin Sheer Glow'n vihdoin myös oikealle, ei rusketusmoussen värittämälle iholleni sopivassa sävyssä. Olen maailman tyytyväisin ja helpottunein siitä, että maltoin odottaa voiteen hankkimista reissuun asti ja että pääsin ylipäänsä mukaan testaamaan sävyjä paikan päälle. Olisin todennäköisesti tilannut netistä joko minulle ihan liian vaalean Gobin tai liian keltaisen Ceylanin

Deauville on sävyvalikoiman toisiksi vaalein neutraali sävy. Jossain netistä löytämissäni kuvissa se näytti pelottavan punaiselta, minkä takia en aluksi pitänyt sitä edes vaihtoehtona. Todellisuudessa Deauville on paljon enemmän keltainen kuin punainen. Se on paljon keltaisempi kuin mikään muu neutraalinsävyinen meikkivoiteeni. 

Deauville muistuttaa hämmästyttävän paljon MAC:in Studio Fix Fluidin NC15-sävyä. (Muuten - ymmärtääkseni SFF:n NC15 on muita NC15-meikkivoiteita tummempi sävy, joten muistakaa kyseinen seikka vertaillessa!) Jos tätä lukee joku Sheer Glow'n ostamista suunnitteleva, ihonsävyltään MAC:in NC15 ja NC20 välissä oleva tai Studio Fix Fluidin NC15:n kanssa hyvin toimeen tuleva, suosittelen lämpimästi Deauvillen hankkimista tai ainakin sen harkitsemista, ellet ole superkeltainen! Vaalein keltapohjainen sävy Gobi voi olla monelle NC15:n käyttäjälle liian vaalea. 
DSC_3440 (2)-1

2. Benefit The POREfessional
DSC_3436 (2)
Tästä olen kuullut paljon hyvää. Ainoa omistamani ja tähän mennessä kokeilemani primer on Kicksin ikivanha, liimalta haiseva pohjustusvoide, josta en tykkää yhtään. Benefitin The POREfessional on ollut toistaiseksi vasta pikatestissä. Toivotaan, että tein hyvän ostoksen!


3. Benefit Hoola Bronzer
DSC_3434
Olen haaveillut Benefitin Hoolasta siitä saakka, kun minuun iski meikkimania parisen vuotta sitten. Nyt neliskanttinen boksi sisältöineen on vihdoin minun. Osa pitää Hoolaa ihan huuhaana, kun toiset taas hehkuttavat sen sopivuutta kaltaiseni kalpeanaaman varjostushommiin. Toistaiseksi kuuluun viimeisenä mainittuun joukkoon. Sivellinkin on yllättävän näppärä!

4Lancôme Hypnôse Star Waterproof 
DSC_3432
Olen äärimmäisen ankara ripsariarvostelija. Ripseni ovat piikkisuorat ja suoristuvat jopa joidenkin vedenkestävien, liian kosteiden ripsarimassojen voimasta. Tähän mennessä paras kokeilemani ripsari on ollut Lancômen Hypnôse Waterproof, mutta köyhän opiskelijan valinta on siitä huolimatta usein vähän edullisemman hintaluokan ripsari. Maybellinen The Rocket Waterproof on halpissuosikkini ja käytössä tälläkin hetkellä. Korkkaan tämän glitterillä koristellun, tuuheutta ja perus-Hypnôsea enemmän taivutusta lupaavan tuubin vasta, kun Maybellinen ripsari loppuu. Kääk, jännittää! 


Mitkä ovat kosmetiikkahamstraajan Tukholma-tärppinne?
Löytyikö postauksesta omia lemppareita?

18.3.2015

MITÄ SITÄ IHMINEN SIVELLINSAIPPUALLA

...sanoi tämän blogin kirjoittaja vielä vähän aikaa sitten.

Viime postauksessa esitellyn poskipunan lisäksi pyysin Tallinnasta tuliaiseksi jotain muutakin. Kolmen tuotteen toivelistalleni päätyi myös Make Up Storen niinkin mielikuvituksellista nimeä kuin Brush Cleaning Soap kantava sivellinsaippua. Kuten moni teistä jo varmasti tietääkin, Make Up Storen meikit ovat Virossa huomattavasti edullisempia kuin Suomessa. En tiedä tarkkoja hintaeroja, mutta näin karkeasti arvioituna Helsingin Sokosella saa maksaa Make Up Storen meikeistä lähes tuplahinnan Tallinnan Kaubamajan hintoihin verrattuna. Kreisiä.

Innostuin Make Up Storen sivellinsaippuasta jo jokusen aikaa sitten luettuani siitä blogeista ja nähtyäni sen pariin kertaan YouTube-videoissa. En ole koskaan ollut turhan tarkka siveltimieni kanssa, enkä siksi ihmettele yhtään, miksi olen saanut muutamat pensselit hajalle. Pesen siveltimeni usein, mutta useinmiten myös ihan väärin. Siveltimeni saavat usein lianirrottajakseen vähän mitä sattuu, käsisaippuasta aina syväpuhdistavaan shampooseen saakka. Olen yrittänyt löytää Make Up Storen sivellinsaippuaa niin Kicksistä kuin Sokoksestakin, muttei musta saippuapakkaus ole osunut ikinä silmääni. En ole edelleenkään varma, saako tätä saippuaa Suomesta. 
DSC_3428
Kyseessä on siis siistiin mustaan, neliskanttiseen rasiaan pakattu valkoinen saippuapala. Palalla oli Tallinnan Kaubamajassa hintaa 11 euroa. 

Kaikessa tavallisuudessaan pyöreän saippuapalan tuskin odottaisi tekevän ihmeitä. Se näyttää - ja mielestäni myös tuoksuu - ihan tavalliselta ja mielikuvituksettomalta palasaippualta. Tylsän ulkomuodon sisällä piilee kuitenkin kykyjä! Brush Cleaning Soap pesee siveltimeni narskuvan puhtaiksi ja vaikuttaa vielä kaikenlisäksi riittoisalta. Olen pessyt tällä siveltimeni nyt kahteen kertaan, enkä huomaa palan pienentyneen yhtään. Ainoa nojaa nojoo -puoli on tuoksu. En ole varma tykkäänkö saippuapalan yleellistä leikkivästä tuoksusta, josta minulle tuli ensimmäisenä mieleen hotellien palasaippuat. Kannattaa kuitenkin muistaa, että olen tavallista tiukempi ja ennen kaikkea omituisempi tuoksukriitikko, eikä tämän tuoksu ärsytä välttämättä ketään muuta. 

Toivon pitkää ikää niin saippuapalalle kuin sillä pesemille siveltimillenikin. Vihdoin pesen siveltimeni kuin kunnon kosmetiikkabloggaaja!

Suosittelen hankkimaan tämän tylsältä näyttävän saippuapalan, jos bongaatte sen jostain!


Millä te pesette siveltimenne? 

16.3.2015

LEMPPARIPOSKIPUNA

DSC_3425
Kun rakas äitini ilmoitti seilaavansa pariksi päiväksi Tallinnaan, ryhdyin ahneena hamsterina rustaamaan ostoslistaa heti. Viroon, toisin kuin tänne Suomeen, on rantautunut muutaman vuoden sisällä kiva kosmetiikkamerkki jos toinenkin. Yksi näistä merkeistä on kohtuuhintaisia ja persoonallisesti kuvioituihin pakkauksiin kääräistyjä meikkejä valmistava TheBalm

Laatikostani löytyy jo se kaikkien rakastama Mary-Lou Manizer ja pari muutakin TheBalmin tuotetta. Surullisena sivuhuomiona kerrottakoon, että minun Mary-Louni on murskana, ja sotkee siten kimaltelevalla läsnäolollaan niin meikkilaatikkoni kuin kaiken muunkin, mihin sen pakkaus hieman hipaiseekin. Nyyh ja höh. Merkin mattainen, varjostuskäyttöön hyvin sopiva Bahama Mama -aurinkopuuteri on ollut minulla lähes jokapäiväisessä käytössä kohta kymmenen kuukautta, ja pakkauksen pohja alkoi paistaa vasta äskettäin. Olen tykännyt myös TheBalmin huulikiilloista, vaikken mikään huulikiiltotyttö noin muuten olekaan. Oli siis sanomattakin selvää, minkä merkin hyllyllä pyysin äitiäni pysähtymään.
DSC_3422
Poskipuna. Niinpä tietysti! En olisi tarvinnut kahdeksatta. Mutta kun a) en omista yhtäkään tämänsävyistä, ja b) hei - Temptaliassa tämä sai arvosanaksi A+:n, joten söpön pahvirasian on pidettävä sisällään vähintäänkin taikahippusia. Mitä tärkeintä, c) olen nykyisin kunnostautunut poskipunankäyttäjänä, ja maltan vaihtaa väriä useamman kerran viikossa. Selitysosio - valmis. 
DSC_3421DSC_3417
The Balmin Frat Boy on lämpimän vaaleanpunainen, persikkaisen ja korallisen välimaastossa seilaava huippupigmenttinen poskipuna. En ole blogimaailman paras sävyjen kuvailija, joten voin helpotuksesta huokaisten todeta, että postauksen kuvat antavat punasta kohtalaisen oikean kuvan. Katselkaas siis niitä! 

Frat Boyn koostumus on silkkinen ja pigmenttiä on vähintäänkin riittävästi. Sävy on kaunis ja monikäyttöinen. En tiedä juksaavatko kaunis pakkaus ja ihanan uuden poskipunan sumentama pää, mutta sävy tuntuu tuovan kasvoilleni aina jättiannoksen tervettä väriä ja eloisuutta. Frat Boy onkin ollut luottoposkipunani nyt, kun olen pitänyt taukoa itseruskettavasta. Jos voin aina näyttää näin terveeltä yhden poskipunan ansiosta, taidan heivata vaatteet ja lakanat sotkevat rusketusmousset hetkeksi mäkeen.

Voin taas kerran tokaista, ettei minua huvita enää tiiraillakaan yli 20 euroa maksavien poskipunien suuntaan, kun kohtuuhintaan saa näin hyvää laatua. Paras hinta-laatusuhde on mielestäni edelleen e.l.f:in alle 6,5 euron poskipunissa, mutta noin 17 euroa ihan oikeasti huippuarvosanan ansaitsevasta poskipunasta ei ole kaltaiseni kosmetiikkahamsterin mielestä hinta eikä mikään. Frat Boy on ansainnut kunniapaikan poskipunalaatikossani!


Jotta kokoelmani ei vahingossakaan pitäytyisi maltillisessa kahdeksassa poskipunassa, haluankin tietää teidän poskipunasuosikkinne!

12.3.2015

TESTISSÄ: URBAN DECAY ALL NIGHTER MAKE UP SETTING SPRAY

Oletteko ikinä törmänneet tuotteeseen, johon olette hehkutusarvosteluryöpyn jälkeen ladanneet niin valtaisat odotukset, ettette lopulta osaa sanoa juuta ettekä jaata tuotteen toimivuudesta omassa käytössänne?
DSC_3240
Minulle tätä mystistä ja hämärää ryhmää edustaa ainakin Urban Decayn lujasti ylistetty All Nighter -meikinkiinnitysuihke, jota moni bloggaaja on kehunut. Kun arvostelu toisensa perään hehkutti suihkeen pelastavan niin hellepäivät kuin pitkälle yöhön jatkuvat juhlatkin, ei kaltaiseni utelias kokeilijasielu malttanut enää perääntyä. Minäkin luulin tarvitsevani tätä violetti-valkoista minipulloa - siitäkin huolimatta, että juhlin hillitysti ja Suomen kesässäkin istun mieluiten varjossa ja haaveilen jääpalamereen sukeltamisesta. Mutta kukapa ei tahtoisi korvata meikkipohjan korjailuun ja sen kulahtamisen kauhisteluun kuluvaa aikaa yhdellä aamurutiiniin liitettävällä suihkaisulla! No niinpä!
DSC_3255
All Nighter on öljytön suihke, joka vannoo estävänsä meikin kulumisen, sulamisen ja juonteisiin karkaamisen jopa 16 tunnin ajaksi tuotteen suihkuttamisesta. Tuotteen sanotaan sopivan kaikille ihotyypeille. 

Ei hullumpia lupauksia. 

All Nighter sopii kuin sopiikin hyvin niin sekaihoni kuiviin kuin vähemmän kuiviin alueisiin. Sen sijaan, että suihke tekisi iholle tunkkaiselta näyttävän mattakalvon, se tekee meikistä raikkaamman näköisen. Efektiä on hankala havainnollistaa sanoin, mutta kuvitelkaa suihkuttavanne ihollenne jotain nestemäistä, joka ei kuori meikkiä pois, vaan tekee ihollenne pinnan, joka estää meikin ennenaikaisen karkumatkan. Tämä on ominaisuus, josta ehdottomasti pidän, sillä ihannemeikkipohjani on virheettömän ja kestävän lisäksi myös raikas ja kuulas. All Nighter ei siis ole oikea tuote niille, jotka tahtovat eliminoida kaiken mahdollisen kiillon ja kuullon. 

Mutta pitääkö suihke meikin paikoillaan 16 tuntia? Olen yrittänyt testata asiaa enemmän tai vähemmän antaumuksella jo parisen kuukautta, ja vastaukseni on, etten tiedä. Minulla ei ole varsinaista ongelmaa meikkipohjan pysyvyyden kanssa, jos mukaan ei lasketa otsan kiiltelyä useimpia nestemäisiä meikkivoiteita käyttäessä sekä silmien alta joskus nopeahkosti pois kuluvaa peitevoidetta, joka lähtee helposti myös halkeilemaan rumasti kuivalla silmänalusihollani. Mitään radikaalia muutosta ja pelastusta suihkeen oli siis turha odottaa tuovan, mikä unohtui välillä ylistyspuheita muistellessa. Pakkaskeleillä olin tosin huomaavinani, että ihoni kuivimmat kohdat eivät tapelleet meikkivoiteen kanssa kuten yleensä, kun suihkutin meikkipohjan päälle All Nighteria. 

Suurin ongelma All Nighterin kanssa taitaa siis olla se, etten varsinaisesti tarvitse sitä. Hupsista. Tuotteen on hankala täyttää suuria odotuksia, kun en harrasta liiemmin olosuhteita, joissa se voisi tehdä iholleni ihmeitä. Ehkä kesähelteellä muutan mieleni, enkä pysty ymmärtämään tätä alkukeväästä kirjoitettua arvostelua. 

All Nighter on siis kelpo tuote, jolle lämpenen ilmeisen hitaasti. Tai jota en vain yksinkertaisesti tarvitse...


Oletteko te kokeilleet meikinkiinnityssuihkeita?
Turhia juttuja vai supersankareita?

5.3.2015

TESTISSÄ: NARS SHEER GLOW -MEIKKIVOIDE

Olen sivunnut täällä jo pariin kertaan aihetta nimeltä Sheer Glow. Nyt aion kirjoittaa siitä sydämeni kyllyydestä. Ihanaa!

Sheer Glow on siis Narsin vähintäänkin kulttimainetta nauttiva meikkivoide, jonka tilasin itselleni merkin omasta nettikaupasta (en suosittele) muutama viikko sitten. Viikot, joita Sheer Glow on länsäolollaan ilahduttanut, ovat olleet oikein rakkaudentäyteistä aikaa. Mikäli ihoni ei yhtäkkiä ala sotaan Sheer Glow'ta vastaan, voin käsi sydämellä sanoa löytäneeni luottomeikkivoiteeni.

Näin alkuun kerrottakoon vielä, että meikkivoide ja ripsiväri ovat kaksi tuoteryhmää, joilta vaadin äärimmäisen paljon. Jokainen testaamani meikkivoide joutuu siis tarkkaan syyniin, josta harva selviää ilman moitteita. Aikaisempia suosikkejani ovat olleet Rimmelin Lasting Finish Nude 25H, jossa mättää ainoastaan tarpeeksi keltaisten sävyjen puuttuminen ja Lumenen CC-voide, jossa pidän kutakuinkin kaikesta voiteen tuoksusta alkaen.

Ihotyyppini on tällä hetkellä kohtalaisen normaali sekaiho. Poskieni iho on kuivan ja normaalin välimaastoa, t-alue taas hieman rasvoittuva, varsinkin otsasta.
DSC_3382 (2) DSC_3385 (2)
PAKKAUS
Sheer Glow on pakattu kauniiseen lasipulloon. Koska minua ei ole siunattu kovin kummoisella avaruudellisella hahmotuskyvyllä, säikähdin aluksi neliskanttista pulloa muihin meikkivoidepurnukoihini verratessani haksahtaneeni ostamaan hiiren annoksen verran meikkivoidetta. Ei hätää, pullo pitää kuitenkin sisällään 30ml, mikä on aika tavallinen koko. 

Pumppu Sheer Glow -pulloon pitää ostaa erikseen, minkä takia tekisi mieli näyttää vähän keskaria Narsin tyypeille. Näin kalliin, 41 euroa maksaneen meikkivoiteen voisi olettaa sisältävän myös sen hemmetin pumpun. Pumppu maksoi erikseen 4e. Ei naurata, Nars.

KOOSTUMUS & LEVITTÄMINEN
Sheer Glow on hyvin nestemäistä ja juoksevaa. Koska olen käyttänyt jo hyvän aikaan mineraalimeikkivoiteita ja Sheer Glow'ta paljon kermaisemmalla koostumuksella varustettuja, vähemmän juoksevia meikkivoiteita, oli nestemäisen koostumuksen kanssa työskentelyssä aluksi pieniä hankaluuksia. Tämä suositellaan levitettäväksi sormin, enkä yhtään ihmettele miksi. Itse olen käyttänyt silti jääräpäisesti Ecotoolsin Buffing Brushiani, koska rakastan kyseisen siveltimen tuntua kasvoilla. Jep... Uskoisin, että Sheer Glow levittyy kauniisti ja helposti myös esimerkiksi Beautyblenderillä.


LOPPUTULOS
Nars lupaa Sheer Glow'n antavan luonnollisen, ohuen ja kuulaan lopputuloksen. Pelkän Narsin nettisivun kuvauksen perusteella meikkivoidetta voisi luulla hyvin ohueksi ja kosteuttavaksi, muttei kannata mennä halpaan. Todellisuudessa Sheer Glow on keskipeittävä meikkivoide. Se antaa iholle kevyen ja luonnollisen hehkun. Jos lopputulosta pitäsi verrata johonkin aikaisemmin kokeilemaani meikkivoiteeseen, lähimmäksi pääsisi Rimmelin Lasting Finish Nude 25H, joka antaa Sheer Glow'n tavoin keskipeittävän lopputuloksen, joka ei ole täysin matta, vaan melko kuulas. 

Omalle sekaiholleni Sheer Glow sopii paremmin kuin hyvin. Se ei korosta lisäkosteutusta tarvitsevia alueita, eikä saa t-aluettani kiiltelemään joulupallon lailla. Minun iholleni Sheer Glow on juuri sopiva sekoitus kuultavuutta ja mattaa. Lopputulos on kaunis ja luonnollinen. En ole koskaan aikaisemmin törmännyt vastaavaan!

PYSYVYYS

Nyt päästään siihen ylistyspuheosioon! Sheer Glow on nimittäin aivan ylivoimainen pysyvyytensä puolesta. Kerrataan nyt vielä, että poskeni ovat kuivuuteen taipuvaiset, enkä siksi välttämättä puuteroi niitä juurikaan meikkivoiteen levittämisen jälkeen. T-alueeni, varsinkin otsa, taas on toista maata. En paini minkään suurensuuren öljyisyysongelman kanssa, mutta puuteripaperi on välttämätön ase, jos meikkipohjan pitää näyttää edes melkein täydelliseltä yli 5 tuntia. Yleensä taputtelen t-alueeni kuosiin puuterilla tai puuteripaperilla 3-4 tuntia nestemäisen meikkivoiteen levittämisen jälkeen. Jos pyörittelen meikkivoiteen päälle ohuen kerroksen mineraalimeikkivoidetta ja sen päälle häivähdyksen verran puuteria, kiiltelyongelmaa ei synny.

Sheer Glow'n kanssa olen saanut skipata korjailuvaiheet lähes kokonaan. Meikkivoide näyttää ihollani lähes täydelliseltä vielä 6 tuntia levittämisen jälkeenkin. Yleensä teen ekan - ja tavallisesti myös päivän ainoan - puuteroinnin noin 8 tuntia meikkaamisen jälkeen. Jos jaksan ja viitsin. Sheer Glow näyttää hyvältä myös ihoni kuivemmilla alueilla, eikä se kasaannu päivän aikana kuiviin kohtiin.

Kuulostaako luonnonlakeja uhmaavalta? Minusta ainakin.

Kokemukseni mukaan Sheer Glow sopii hyvin niin kevyesti rasvoittuvalle kuin pieneen kuivuuteenkin taipuvaiselle iholle. Sulkisin pois ainoastaan ääripäät - erittäin kuivan ja erittäin rasvaisen ihon.
sheerglow
Sheer Glow 5 tuntia levittämisen jälkeen! Zoomailkaa ihan rauhassa, en juksaa teitä blurrauksella!

SÄVY
Kuten moni teistä jo tietääkin, A4-arkkikin kalpenee oikean ihonvärini rinnalla. Käytän nykyään ahkerasti, mutta hillitysti itseruskettavaa näyttääkseni vähän elävämmältä. Tilasin rusketettuun ihonsävyyni sopivan sävyn, Medium1 - Punjab, joka lupasi Narsin nettisivujen mukaan olevansa medium with golden peachy undertones. Sävyvalinta ei ollut täydellisin, mutten toisaalta tiedä, millä sen korvaisinkaan. Punjab on hivenen liian oranssi, mutta tummuuasteeltaan juuri oikea. Edellinen samantyyppinen sävy, Fiji, olisi todennäköisesti liian vaalea, seuraavat sävyt taas liian tummia.

Kannattaa muuten sävykarttaa tiiraillessa ottaa huomioon, että sävy Ceylan, jota Nars väittää Fijiä tummemmaksi, on todellisuudessa kaksikosta vaalein. Suosittelen myös koluamaan läpi Googlen kuvahakua ja Temptalian Foundation Matrixia oikein olan takaa, mikäli teette sävyvalinnan nettilöydöksien perusteella! Hyviä vaihtoehtoja omalle ihonsävylle saattaa nimittäin löytyä useampia ja parhaan valitseminen voi olla melkoista hakummuntaa. 

Aikomuksenani on hankkia Sheer Glow myös lakanaihooni sopivassa sävyssä. En tykkää läträtä itseruskettavilla, ja Sheer Glow on niin puhdasta rakkautta, että tahdon nauttia täydellisestä meikkivoiteesta myös ollessani vaaleimmillani. 
Uskoisin, että paras match MAC:in NC15:n ja NC20:n välimaastossa seilaavalle iholleni on vaalein keltapohjainen sävy Gobi. Se on netistä urkkimani mukaan hieman NC15-sävyä vaaleampi, mutta koska laatikosta löytyy jo Punjab, uskoisin, että sävyjä sekoittamalla saa kulloiseenkin tilanteeseen sopivan sävyn. Olen harkinnut myös toisiksi vaaleinta neutraalia sävyä, Deauvillea, mutta pelkään sen olevan liian oranssi. Päätellen siitä, että BareMineralsin Light näyttää ihollani hieman liian tummalta ja keltaiselta, on Ceylanissa sama vika.
DSC_3395 (2)-1
Halusin vielä vertailun vuoksi kuvata Punjabin kahden muun meikkivoiteen kanssa. Käteni iho on tällä hetkellä vitivalkoinen, joten sävyero näyttää kohtalaisen järkyttävältä. Ei hätää, en kulje Punjab naamalla silloin, kun koko kroppani on liidunvalkoinen! 

Rimmelin meikkivoide sävyssä 200 toimii ihollani parhaiten niinä päivinä, kun rusketus on jo hieman kulunut, MAC:in Studio Fix Fluidin NC15 taas on lähes täydellinen sävyvalinta ihoni ihkaoikealle värille. 

YHTEENVETO
- 20 sävyvaihtoehtoa, joista suuri osa keltapohjaisia, mikä ilahduttaa minua ja keltapohjaista ihoani
- keskipeittävä
- luonnollinen
- antaa iholle kevyttä ja luonnolliselta näyttävää hehkua
- pysyy siistinä pitkään
- myydään ilman pumppua (se ainoa miinus hinnan lisäksi)


Innostuitteko?

4.3.2015

EI NIIN KOTOISALTA TUNTUNUT MEIKKI

Kuten tunnettua, tumma silmämeikki on ehdottomasti mukavuusrajani ulkopuolella. Ja tummalla en tarkoita nyt mustaa tai tummanharmaata, vaan ihan vaikkapa niinkin rajua sävyä kuin keskiruskeaa. 

Viime viikonloppuna kokeilin taas vähän tavallista tummempaa silmämeikkiä. Lopputuloksesta tuli ihan kiva, mutten silti innostunut sutimaan samaa meikkiä luomilleni seuraavan päivän illanistujaisiin. En vain koe näyttäväni tummassa silmämeikissä tarpeeksi itseltäni. Tai sitten nimenomaan näytän siltä, mitä koitan häivyttää piiloon, eli väsyneeltä. Siitä taas on kiittäminen niitä monesti täällä mainostettuja silmänalusiani. 

Onnistuin nappaamaan luomuksesta tasan yhden kuvan, joka a) ylipäätään tarkentaa naamaani ja b), jossa en näytä ihan kamalan hakatulta ja vihaiselta. 
DSC_3398
Voilà! Tällainen meikki syntyi, kun yhdistettiin MAC:in Nylon, Maybellinen On And On Bronze ja Too Facedin Natural Eyes -paletin Push Up, Erotica, Cashmere Bunny ja Sexpresso.

Huuliin sekoitin MAC:in hennonvaaleanpunaista Creme Cupia ja Wet'n'Wildin räikeänpinkkiä Nouveau Pink -sävyä. En voi muuten tarpeeksi korostaa sitä, miten loistotavaraa Wet'n'Wild-punat ovat! Nouveau Pink kuuluu Silk Finish Lipstick -sarjaan, joka on jäänyt mielestäni melko vähäiselle huomiolle verrattuna merkin mattapuniin. Suosittelen siis tsekkaamaan myös Wet'n'Wildin kosteuttavammat punat. Värivalikoima ei niissäkään rajaudu mattapunien tapaan ihan muutamaan sävyyn, joten jokaiselle löytyy varmasti jotakin! Ja halvalla. Maksoin omastani puolitoista dollaria. 

Meikkivoiteena kuvassa - ja oikeastaan nykyään aina muutenkin - toimi Narsin Sheer Glow sävyssä Punjab. Voi juku, mikä meikkivoide! Ihan paras. Vaikea edes kirjoittaa siitä kuulostamatta sekopäiseltä!

Palaan Sheer Glow -asiaan vielä vähän kattavammin tämän viikon aikana!

2.3.2015

HELMIKUUN TYHJÄT PURKIT - BEAUTY EMPTIES - FEBRUARY

Helmikuun roskakasan aika!

Kuvittelin aluksi, että olisin päässyt kuvaamaan isoakin purkkikasaa, mutta fiiliksen taustalla olikin viikon sisällä peräkkäin tyhjentyneiden purkkien aiheuttama harha. Höh. Olisin halunnut päästä tuntemaan ja näyttämään, että ostokseni ovat tasapainossa kulutukseni kanssa...

Tässäkään kuussa en päässyt hyvästelemään yhtäkään värikosmetiikkatuotetta, vaan roskakasa koostui pelkistä ihon- ja hiustenhoitotuotteista. Kuvassa näkyvien purkkien lisäksi käytin loppuun myös jonkin perusdeodorantin, jonka ehdin viskata roskiin ennen näiden kuvien napsimista.
DSC_3399 (2)

1. Nivea Soft Moisturizing Cream
Kiva, edullinen ja mukavan tavallinen. Parisen euroa lähikaupassa maksanut tuubi kului muutamassa viikossa, koska rasvasin sillä ahkerasti aamuin illoin niin naamaani kuin koko kroppaani. Hankin heti toisen purkin tilalle. Voide imeytyy nopeasti ja on siksi näppärä meikin alla. Suosittelen!

2. LUSH Prince Charming Shower Gel
Prince Charming on ystävänpäiväksi tehty kausituote, joka sisältää muun muassa Reilun kaupan vaniljaa ja tuoretta granaattiomenamehua. Suihkugeelissä on ihanan omaperäinen tuoksu, jota on verrattu muun muassa Jaffa-kekseihin. Onneksi mulla on tätä toinen pullo jemmassa, niin ei tarvitse odottaa jännityksellä, kuuluuko tuote ensi vuoden valikoimiin!

3. John Frieda Sheer Blonde Highlight Activating Conditioner for Lighter Blondes
Suhtaudun pörröisimmänkin tukan taltuttamista lupaaviin hoitoaineisiin suurella varauksella. Hiukseni ovat hennot ja helposti litistyvät, mutta paradoksaalisesti myös pörröiset ja latvoista rutikuivat. Hiusteni terveempi osa on niin silkkisen sileää, etteivät pinnit tahdo pysyä päässäni, latvat taas ovat ihan toisesta maailmasta. Suurin osa kokeilemistani hoitoaineista ovat olleet jättipettymyksiä. John Friedan hoitoaine pelasi homman yllättävän hyvin kotiin. Mitään kirkastavaa efektiä en raidoissani huomannut, mutten tosin sitä kovin suurennuslasilla tarkkaillutkaan. Ostaisin ehkä uudestaan, mutta omaan nenääni vähän kummallinen sitrustuoksu toimii pienenä karkoitteena.
  
4. LUSH Dream Cream Hand and Body Lotion
Maailman myydyin Lush-tuote, Dream Cream,on tarkoitettu erityisesti kuivalle ja herkälle iholle. Voide sisältää muun muun muassa kauramaitoa ja laventelia. Dream Creamin yrttinen tuoksu ei houkuttele nuuhkimaan purnukkaa huvin vuoksi, muttei tuoksu ole missään nimessä huonokaan, eikä varsinkaan kovin voimakas. Voide imeytyy nopeasti, eikä ole ärsyttänyt herkkyyteen taipuvaista ihoani. Ostaisin uudelleen.

5. Davines Love Conditioner
Paras tähän mennessä kokeilemani hoitoaine! Olen ylistänyt Lovea täällä monesti ennenkin, enkä aio vähätellä sen toimivuutta yhtään tänäänkään. Love on söpön vaaleanpunaista, tavallisia kemikaalimömmöjä luonnollisempia ainesosia sisältävää ja erittäin tekokasta. Se silottaa latvani niinäkin aamuina, joina joudun huuhtelemaan hoitoaineen kiireessä pois alle minuutin vaikutusajan jälkeen. Toisin kuin moni muu sileän lopputuloksen antava hoitoaine, tämä ei sähköistä tai litistä hiuksiani. Purkki kesti lähes päivittäisessä käytössä muistaakseni elo/syyskuusta saakka. Täytyy tosin ottaa huomioon, etteivät hennot hiukseni ole se hoitoainesyöpöin hiustyyppi, joten pidempään ja paksumpaan kuontaloon tätä kuluu varmasti nopeammalla tahdilla. Tuskin maltan odottaa, että mamma rahtaa tätä Tallinnasta lisää viikonloppuna!

6. Puhdistamon kookosöljy
Kookosöljy on korvannut kaikki muut silmämeikkiputsarini sen hellävaraisuuden ja luonnollisuuden takia. Vedenkestävä silmämeikki lähtee pois ilman rajua hankausta ja ikinä ei kirvele! Puhdistamon kookosöljyn lisäksi en ole testaillut muita kookosöljyjä, mutten usko niiden välillä olevan kovin merkittäviä eroja.