17.2.2015

5 kysymystä -haaste

En ole päässyt postaamaan viime aikoina niin usein kuin olisin halunnut, nyyh. Kevät on kiireiden aikaa, eikä tämäkään vähitellen talven takaa hiipivä kevät tee poikkeusta. Kouluhommaa toisensa perään, töitä, niiden hakemista ja vähän kaikkea muutakin. 

Nyt sattui kuitenkin hyvä hetki näpytellä kasaan pieni postaus, ja päätin tarttua saamaani kysymyshaasteeseen! Sinistä pintaa -blogin hellin haastoi minut nimittäin jo jonkin aikaa sitten vastaamaan 5 keksimäänsä kysymykseen ja kyhäämään lopuksi omat 5 kysymystäni, joilla heitän seuraavia haasteen saajia. 

Haasteen säännöt ovat nämä:
Haastaja kertoo sinulle viisi aihetta
Haastetun tulee kertoa top5 listansa jokaiseen aiheeseen 
Haastetun on keksittävä uudet 5 aihetta
Haaste on annettava viidelle eri blogille (ei takaisin haastamista)

Hellinin kysymykset:
1. Mikä viisi fiktiivistä hahmoa (esim. sarjakuvista, kirjoista, elokuvista tms.) kiehtovat sinua erityisen paljon ja miksi?
Yllättävän hankala kysymys!  Luen nykyisin huomattavasti enemmän faktaa kuin fiktiota, joten tätä saikin pähkäillä ja pyöritellä. 

Ainakin Vadelmavenepakolaisen Mikko Virtanen on mieleenpainuva tyyppi kaikkine tragikoomisine pakkomielteineen. Haluan mainita myös Nuuskamuikkusen ja tämän elämänviisaudet. Toisaalta Nuuskis osaa olla myös sairaan ärsyttävä pätijä, mutta lähinnä piirretyissä. Tekisin myös mieluusti syväluotaavan, kaikki kulissit pudottavan ja menneisyyden haavat auki repivän henkilöjutun Severus Kalkaroksesta. 

Mieleeni tuli ensimmäisenä tähän kysymykseen vastausta pähkäillessäni Christopher McCandless, jonka tarinaan Into the Wild -leffa ja -kirja perustuvat, mutta McCandless ei ole fiktiivinen hahmo, mikä tekeekin koko tyypistä ja tarinasta niin siistin. 

2. Viisi "lemmikkiärsytystäsi", eli mitkä viisi asiaa saavat sinut takuuvarmasti ärsyyntymään?
Jaksan aina ärsyyntyä ihmisten ilkeilystä ja halusta pahoittaa toisen mieli tahallaan silloin, kun oma elämä ja toisen menestys riepovat. En välttämättä ärsyynny niinkään viestin sisällöstä, vaan siitä, miten julmettu määrä maailmassa ja ihmisten päissä on negatiivisuutta ja kateutta, joita puretaan perusteettomasti muihin. Ärsyynnyn siis ennen kaikkea negatiivisuudesta ja sen levittämisestä.

Inhoan myös ennakkoluuloja, erityisesti sukupuoleen ja ulkonäköön kohdistuvia. 

Vähän pikkuruisempia ärsytyksiäni ovat kylmän ja tuulisen sään yhdistelmä, etuajassa tuleva spora, josta sitten myöhästyn ja yhtäkkisesti jääkaapista tyhjenevät purkit, erityisesti kahvimaito, jota ilman en kahviani niele. Niin, kuulkaas!

3. Viisi kosmetiikkabrändiä, joihin haluaisit tutustua paremmin?
Kevyn Aucoin, Zoeva, Idun Minerals, Nars ja Lily Lolo.

4. Viisi sinulle haasteellista asiaa?
Nykysin yhä enemmän ja enemmän ainakin säästäminen. Kärtsään myös helposti muonani keittiössä, eikä minua ole siunattu kovin hääppöisillä matemaatikon lahjoilla. Olen myös haka kantamaan huolta niin omista kuin muidenkin asioista, joten huolehtimisen rajoittaminen voisi myös sopia tähän listaan. Olen myös välillä tosi hidas tekemään päätöksiä. Varsinkin ruokakaupassa. 

5. Viisi keinoa, joilla mieluiten hemmottelet itseäsi? 
Suklaa, sushi ja ihan jäätävän huonot ja nolot tv-sarjat on suosikkikolmikkoni. Listaan kuuluu ehdottomasti myös uudet meikit, varsinkin ne hemmetin huulipunat, ja ylipäätään kaikenlaisten kivojen asioiden uudeksi omistajaksi ryhtyminen, mikä on tosi nolostuttavaa myöntää. Myönnänpä silti. 

Omat kysymykseni:
1. Viisi asiaa, joiden tekemättä jättämistä katusit - eli siis, mitkä viisi asiaa haluat ehdottomasti toteuttaa elämäsi aikana?
2. Mistä viidestä kosmetiikkatuotteesta sinun olisi hankalinta luopua, jos joutuisit hylkäämään kaiken omistamasi kosmetiikan?
3. Viisi hauskinta tyyli- ja/tai meikki"mokaa" teini-iästäsi? 
4. Viisi ominaisuutta, joita ihmisissä eniten arvostat?
5. Viisi tavaraa, jotka kadotat helpoiten jonnekin päin kotiasi tai laukkuasi?

Haastan viiden sijasta kaksi - Sanna-Emilian ja Cadence-blogin AsphaltRosen!

DSC_2828
Ainakin näistä kahdesta kaverista haluan päästä kirjoittamaan pian!

6 kommenttia:

  1. Tämä oli kiva ja mielenkiintoinen haaste lukea! :) Suosittelen muuten noita Lily Lolon tuotteita, itse ainakin olen tykännyt mineraalipuutereista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos tämmöinen vähän mun blogin perinteistä poikkeava postauskin kelpasi!:) Mun Lily Lolo -kokemus rajoittuu toistaiseksi mineraalimeikkivoidenäytteisiin. Seuraavaksi haluaisin hankkia meikkivoidetta ihan täysikokoisen purnukan ja testata myös merkin luomivärejä, jotka vaikuttaa kuvien perusteella tosi kauniilta!

      Poista
  2. Kuulostaapas tuo Into The Wild kiehtovalta, kiitos vaan vinkistä ;). Kiva, että teit tämän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Myönnettäköön tosin, että oon nähnyt vain leffan, mutta se oli kyllä tosi vaikuttava. Täytyisi lukaista kirjakin!

      Poista
  3. Hei vitsit miten hauska haaste, tällaisen voisin itsekin tehdä jos osuu kohdalleni:) Törmäsin vasta blogiisi ja ei hemmetti kuinka kaunis sä olet! Blogisi iskee muutenkin kovaa, tällaisia kultakimpaleita löytyy harvoin joten ehdottomasti jään seuraamaan kirjoituksiasi jatkossakin. Sun kirjoitustyyli on ihana, pari naurahdusta tuli tuossa kyssässä numero 1 :') ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti, vetää ihan sanattomaksi!<3 Kiitos valtavan paljon, ja kiva jos jäät seuramaan.:)

      Poista