14.1.2015

MINERAALIMANIA

Esittelin teille viime postauksessani BareMinerals-löytöni. Kerroin myös oikeuttelemaan alkaneesta ihostani, jonka pahimmat raivarit mineraalimeikkivoide tuntuu taltuttaneen.

BareMineralsin meikkivoide oli ensikosketukseni mineraalimeikkeihin. Vaikka olin seurannut mineraalikeskustelua jo pitkään, pidin suurinta osaa lukemastani hehkutuksesta liian hyvänä ollakseen totta. Luonnollisuus ja lyhyt ainesosaluettelo kyllä kiinnostivat, mutta en tahtonut uskoa, että ihoni tulisi jauhemaisen meikkivoiteen kanssa toimeen, vaikka miten kuvia täydellisen ja luonnollisen näköisistä mineraalimeikkivoiteilla loihdituista pohjista tihrustinkin. Ei minun ihollani, mietin. Olin melko vakuuttunut siitä, että mineraalipohja hyppäisi vain huutomerkiksi korostamaan ihoni kuivimpia alueita.

No, sitten minäkin lähdin mukaan, enkä pettynyt. Kuten jo edellisessä postauksessanikin kerroin, kiinnostukseni heräsi, koska ihoni oli aloittanut pienen allergisen reaktion saattelemana tavallista ärhäkämmän talviäksyilyn. Ihoni on erityisesti talvisin herkkä ja pintakuiva. Se tykkää ajoittain myös tukkeutua sekä meikkaamisesta riippumattomista syistä että jotain tiettyä ainesosaa pelästyttyään. Mineraalimeikkien pitäisi sopia kaikkiin ihoni tarpeisiin. Ainakin toistaiseksi olen todennut väitteet sopivuudesta tosiksi. Meikkipohja ei ole tunkeutunut korostamaan ihoni kuivia kohtia, eikä myöskään ärsyttänyt tai aiheuttanut epäpuhtauksia.


Vaikka omistamassani BareMineralsin Light-sävyisessä meikkivoiteessa ei ole hivenen verran liian keltaisen ja tumman sävyn lisäksi muuta kovin merkittävää valittamista, minua on jo ensikokeilujen jälkeen kutkuttanut päästä kokeilemaan muidenkin merkkien mineraalimeikkivoiteita. Siitäkin huolimatta, että myyjä lupasi BareMinerals-purnukan sisällön loppuvan oikeanlaisella annostelulla ehkä vuoden päästä. No, katsellaan. Nälkä kasvaa syödessä, eikä täydellisen meikkivoiteen etsiminen lopu koskaan. 

Olin jo ennen BareMineralsin meikkivoiteen hankkimista lukenut brändistä nimeltä Lily Lolo. Lily Lolo on englantilainen meikkifirma, joka myy BareMineralsin hintoihin verrattuna varsin edullisia mineraalimeikkejä. Kun BareMineralsin meikkivoiteesta pääsee Suomessa helposti pulittamaan yli 50 euroa, saa Lily Loloa tilattua sen omilta sivuilta 13,49 punnan, eli noin 17 euron hintaan. Koska olen sitä tyyppiä, joka tykkää metsästää luksustuotteille edullisempia vaihtoehtoja jo silkasta uteliaisuudestakin, päätin ottaa kohteekseni Lily Lolon ja merkin näytekokoiset meikkivoiteet.

Pistin tilaukseen neljä minikokoista, 0,75 gramman meikkivoidepurkkia. Paketti matkasi ovelleni puolisentoista viikkoa ja putosi juuri äskettäin postiluukusta. Harvemmin innostuttaa ihan näin paljon. Varsinkin, kun kyseessä on tosiaan vain neljä kokonsa puolesta ehkä hiirille sopivaa purnukkaa. Mutta kun, mutta kun!

Pakkaus piti sisällään tilaamani näytteet pieniin ja kauniisiin purkkeihin pakattuina. Lisäksi paketista paljastui itse tuotteiden ja kuitin lisäksi söpö kiitoskortti ja esite. Joo, paperia, tosi ihmeellistä, moni ehkä miettii. Minut on vain niin naurettavan helppoa hurmata kauniilla pakkauksilla ja esitteillä, ja kosmetiikkatuotteiden ulkonäkö merkitsee minulle enemmän kuin tahtoisin edes myöntää. Tilaan meikkini usein sieltä, mistä ne halvimmalla saan, eikä postikuluttomien nettikauppojen pakkaustyyli yleensä herätä suurta tarvetta kaivaa kameraa esiin. Siksi oli raikasta vaihtelua löytää tavallisesta pehmustetusta kirejuoresta tällaista pientä ekstraa.
DSC_2733
DSC_2736
Tilasin sävyt China Doll, Blondie, Warm Peach ja Barely Buff. Koska ihonsävyni on loputtoman ja silti ei koskaan oikein mihinkään johtavan ihoitsetutkiskelun perusteella enemmän kellertävä kuin punertava neutraali, tilasin testiin kolme neutraalia ja yhden keltapohjaisen sävyn. Lyhyen tuttavuuden perusteella Blondie ja Warm Peach vaikuttavat ihonsävylleni sopivimmilta.
DSC_2742
Meikkivoidetta on rasioissa yllättävän paljon. Varsinkin nyt, kun olen vihdoin oppinut jotain mineraalimeikkivoiteiden annostelusta, uskoisin yhdestä purkista riittävän ainakin viikoksi. Ainakin. Tykkään hyvin ohuesta pohjasta. Yllätyin pakkausten kauniin ulkonäön lisäksi myös käytännöllisyydestä. Minipurkeissa on yhtä sävyä lukuunottamatta reiällinen muovisysteemi, jonka avulla jauhe ei pöllyä purkista ulos ihan miten sattuu. 
DSC_2745

Kirjoitan Lily Lolon meikkivoiteista lisää todennäköisesti vielä tämän viikon aikana! 


Millainen on teidän suhteenne mineraaleihin?
Ovatko Lily Lolon meikkivoiteet teille tuttuja?

4 kommenttia:

  1. Lily Lolo on tuttu merkki. :) Käytin pari vuotta vain heidän mineraalimeikkipohjaa. Edelleenkin se on parhaimpien meikkipohjien joukossa. Tosin nyt kokeilunhalu on vienyt mennessään...

    Toinen loistava mineraalimeikkipohja on BareMineralsin Ready Foundation, joka on siis kiinteässä muodossa. Parasta siinä on työstöaika, tai paremminkin sen puute. Tosi nopea levittää ja lopputulos on supernätti!

    Omat Lily Loloni olen tilannut aina Biodellystä, koska malttamattomana en vain jaksa odotella pakettia ulkomailta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen tykännyt parin kokeilukerran perusteella tosi paljon. Biodelly myy Lily Loloa näköjään tosi hyvään hintaan, kiitos vinkistä!:)

      Poista
  2. Mä oon jo vuosia käyttänyt epäsäännöllisen säännöllisesti normipohjan ohella myös mineraaleja. Tällä hetkellä pussista löytyy Everyday Mineralsin pohja, ja pari muuta tuotetta. BM:n pohjasta sain näppyjä joskus aikoinaan, mutta silloin se sisälsi vielä vismuttia, joka ärsyttää joidenkin ihoa. EDM on loistohintainen Jenkeistä tilattuna, ja käytinkin muutama vuosi takaperin koko meikkiarsenaalissa vain mineraaleja, eli pohjan lisäksi myös peittari, arskapuuteri, highlighteri, poskipuna ja luomarit olivat jauhemuodossa. :D Nyt olen luopunut tavasta, kun purkkimeri tuppaa vaan kasvamaan, heh...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, Everyday Minerals täytyy testata vielä joskus! Mä oon koko ajan pelännyt näiden mineraalikokeilujeni aikana ihon räjähtämistä, mutta vielä ei näytä uhkaavalta. NYX:in poskipuna aiheutti mulle aikoinaan oudot näppyrykelmät poskiin ja sen jälkeen oon pelännyt kuollakseni vastaavanlaisia reaktioita. Spottasin just otsasta pari mininäppyä, ja nyt mietin jo vähän peloissani, vetikö ihoni mineraaleistakin kilarit. Ääk.

      Poista