1.12.2014

ELÄMÄ ON KULUTUSJUHLA

Tämän blogin ensimmäisestä postauksesta saakka olen paininut kulutuskriittisyyden ja kauneusbloggaamisen välisen ristiriidan kanssa. Vaikka kirjoitankin - tai ainakin tarkoituksenani on tulevaisuudessa kirjoittaa - paljon myös pintaa syvemmältä kaivetuista aiheista, on kosmetiikka, eli toisin sanoen tavarat, näkyvässä roolissa blogissani. 

Heti alkuun on todettava, etten ole eettisen ja ekologisen elämäntavan esimerkkitapaus. Myös minulla ja ainakin osittain vähän rempallaan olevilla kulutustottumuksillani on osuutensa siinä, että kulutamme tällä hetkellä luonnonvaroja enemmän kuin maapallolla on meille antaa. Tämä ei siis ole saarna. Ja vaikka tämä kuulostaisi saarnalta, on se sitä siinä tapauksessa myös itselleni. 

Selailen usein ahdistuksen tunne kurkussani muotiblogeja, joiden sisältö tuntuu syntyvän puhtaasti kuluttamisesta. Yhteen viikkoon saattaa mahtua uusi merkkilaukku, pari postista riemunkiljahduksin haettua pakettia, joiden sisältö oli ehtinyt unohtua jo reippaasti ennen tilauksen saapumista ja muutama paita henkkamaukasta. Väliin ehkä pikaiset kuulumiset, nekin shoppailuaihetta sivuten. Ja sitten tietysti maanista haaveilua uusista ostoksista toivekollaasin havainnollistamana. 

Hengästyttää. Jopa raivostuttaa, tai ainakin suututtaa. 

Ei siksi, että minulla olisi henkilökohtaisesti mitään ketään bloggaajaa vastaan, vaan siksi, että minua suututtaa tämä kulutusmania, jonka niin moni hiljaisesti hyväksyy.

Ymmärrän, että vaatteista, muodista ja meikeistä kirjoittaminen on valinta. Muotibloggaaja ei ole pelkkä vaatehamsteri, vaikka blogissa kaikki pyöriskin materian ympärillä. Minä kirjoitan hyvin paljon kosmetiikasta, eikä se tarkoita sitä, että elämäni sekä kaikki kiinnostuksenkohteeni ja ajatukseni olisi pakattu yhteen huulipunalaatikkoon. Bloggaaja kertoo jotain ja jättää aina samalla paljon kertomatta. 

Silti tahdon ihmetellä ääneen. Mistä lähtien niin monien blogien aiheet ovat muuttuneet silkaksi kuluttamiseksi? Ostosten esittelyjä toistensa perään, jatkuvaa haalimista ja haluamista. Monessa blogissa tunnutaan vietettävän riehakkaita kulutusjuhlia, joissa pilkku ei koita koskaan. Näissä juhlissa yhden illan juttuja ja itsehillinnän hetkellistä katoamista ei häpeillä. Kaiken keskinkertaisen voi aina laittaa kirppiskasaan, jonka olemassaolo laastaroi huonon omantunnon aiheuttamat pintanaarmut. Itsehillinnän kadottamisen voi kuitata sillä, että asia vain veti puoleensa ja tarttui mukaan. Aivan kuin muotibloggaaja olisi magneetti tai valeleltu yltä päältä liimalla. Kaikelle osataan myös keksiä tarve. Heräteostos pääsee ilman morkkista kaappiin, kun kerran siellä ei ollut mitään identtistä entuudestaan. 

Itse olen muotiblogibuumin alkuajoista asti mieltänyt vaatteiden ja ulkonäön ympärillä pyörivät blogit Vogueta ja Elleä arkisemmiksi väyliksi hakea inspiraatiota omaan ulkonäköönsä ja ehkä laajemminkin elämäänsä. Kun muotilehtien mallit ovat ihmisiä, joista tiedämme korkeintaan sivun reunassa lukevan nimen, bloggaajat taas osoittavat olevansa jotain inhmillisempää ja samaistuttavampaa paljastamalla meille muutakin. Bloggaaja laittaa itsensä ja ideoimansa asun sekä elämäntyylinsä esille, ja antaa lukijan kopioida. Bloggaaja ei ehkä ole ammattilainen, mutta silti mahdollisesti ihailtavan kekseliäs pukeutuja. Jotain erikoisempaa kuin kuka tahansa vastaantulija, mutta toisaalta aivan yhtä tavallista kuin naapurimme. 

On oksettavaa esiintyä inspiraationlähteenä, jos oma inspiraatio kumpuaa täysin shoppailusta. Osteskelusta. Jatkuvasta haalinnasta. Minä en ainakaan pysty inspiroitumaan kertakäyttöshoppailusta, sillä se on mielikuvituksentonta. Yllättävän moni tuntuu pystyvän, ainakin päätellen siitä, miten suurta suosiota moni kertakäyttömuotia shoppaava bloggaaja nauttii. Eikä ainoastaan maailmalla, vaan myös meillä Suomessa. 

Vaikka jokin tietty blogi olisi kuinka niittänyt mainetta maailmanlaajuisesti, minun silmissäni on epäuskottavaa luoda uutta ainoastaan kirjaimellisesti uutta hankkimalla. On surullista, jos uusi postaus vaatii vähintäänkin shoppausreissun ketjuliikkeeseen. Minulle tyyliguru ei ole se, kenellä on ylitsepursuavin vaatehuone, vaan se, joka osaa taivuttaa tylsänkin vaatekappaleen mielenkiintoiseksi ja yhdistellä vanhoja ja tuttuja vaatteita mahdollisimman monilla eri tavoilla. Osteskelu on kaukana luovuudesta. 

Toki tähän väliin voidaan käydä vääntöä muodin käsitteestä ja siitä, miten muotibloggaaminen ja trendien aallon harjalla tasapainotteleminen vaativat väistämättä uusien tuulien mukana kulkemista, eli toisin sanoen, uutta kulutettavaa. Voimme myös väitellä siitä, miten blogi nyt vain sattuu olemaan joidenkin työ ja silloin on mentävä ja ostettava. Ja usein. Mutta kun osteskelu on silloinkin sairasta, eikä poista maailmasta sitä tosiasiaa, että vaatekaapin päivittäminen jokaisen uuden muotivillityksen mukaan on kestävän kehityksen vastaista.

Kuluttamisen ympärillä häärivien blogien määrä paisuu koko ajan. Yhä useampi mieltää överikuluttamisen normaaliksi, siltä ainakin vaikuttaa. Saavatko kulutushysteeriset bloggaajat meidät uskomaan, että käsistä riistäytynyt shoppailu on tervettä? 

Ainakin bloggaaja on muotilehtien malleja arkisempi ja samaistuttavampi vaatteidenesittelijä. Voimme käyttää vuokrarahamme Vuittoniin, koska samassa kaupungiosassa, samoja katuja tallaava bloggaajakin tekee niin. Jos Hollywood-julkkis hamstraa merkkilaukkuja ja raahaa joka päivä kassillisen uusia tavaroita ökykotiinsa, koemme todennäköisesti hänen elämäntyylinsä meille paljon etäisemmäksi, ja pystymme järkeilemään, ettei moinen hamstraaminen ja tuhlailu ole normaalia.

Olen itse seurannut blogeja vuodesta 2007, ja minusta seitsemän vuoden aikana moni asia on muuttunut. Kun aiemmin muotiblogeissa esiteltiin asuja, nyt niissä esitellään ostoksia, jotka päätyvät yhden käyttökerran jälkeen kirppiskasaan. Kun aikaisemmin selkeästi shoppailukoukussa olevia bloggaajia tuntui olevan suhteellisen harvakseltaan, nykyään vaikuttaa siltä, että joka toinen bloggaaja ostaa kuukaudessa vaatehuoneellisen verran tavaraa. 

Se on harmi. 

Vaikka blogit eivät olisikaan syypää siihen, miten usein moni meistä shoppailee, vaikuttaa siltä, että blogien ansiosta shoppailua ei enää peitellä ja selitellä samalla tavalla kuin ennen. Shoppailuaddiktio ei ole enää noloa. Kun bloggaaja paljastaa netissä koko maailmalle liitoksistaan repeämässä olevan vaatekaappinsa, on meistäkin ihan okei ostaa lisää. Enää ei häpeillä kertoa, että hei, ostin taas, vaikka en tarvinnut. 

Vaikka asioiden ääneen myöntämisen sanotaan olevan jo iso harppaus ongelmasta irtipäästämisessä, ei tämän kyllä pitäisi mennä ihan näinkään.

Ei ole normaalia ostaa koko ajan. Ei ole normaalia pitää aivan tavallisena sitä, että uuden hankinnan jälkeen syödään viikko 30 sentin makaronipussista, vaikka uusi ostos tuntuisikin kaiken nälän arvoiselta. Mistä asti uusien tavaroiden hankkiminen on ollut meille näin tärkeää? 

Mielestäni on täysin hyväksyttävää tuntea iloa ja onnea myös rahalla hankittavista asioista. Uskon vakaasti, ettei onnea voi ostaa, mutta raha helpottaa elämää. Hälytyskellojen pitäisi kuitenkin soida, jos onnellisuus vaatii tietyn päivä- tai edes viikkoannostuksen shoppailua, joka väliin jäädessään aiheuttaa vieroitusoireita. 

Sitten päästään aiheeseen nimeltä minun blogini. Miten kulutusmaniasta kitisevä voi kirjoittaa uskottavasti esimerkiksi kosmetiikasta? 

Kuten olen ensipostauksestani asti antanut ilmi, tarkoituksenani on kirjoittaa paljon muustakin. Tämä ei ole varsinaisesti kosmetiikkablogi, vaikka blogini ensimmäiset elinviikot ovat vierähtäneet pitkälti erinäisistä purnukoista rupatellessa.

Kosmetiikka on epäilemättä pahin heikkouteni, joka syö välillä armottoman paljon rahaani, myönnän sen täysin. Vaikka kuinka toitottaisin olevani kasvissyöjä ja ostavani ison osan vaatteistani kirpputoreilta, ei se tee merkityksettömäksi sitä seikkaa, että tämä blogi käsittelee myös kuluttamista. 
Vaikka voin käsi sydämellä vakuuttaa, ettei meikkilaatikossani ajelehdi toimettomana juuri mitään, ja että jokainen uusi kosmetiikkahankintani ilahduttaa minua hyvin pitkään, on silti myönnettävä, ettei tämä ole maailman ekologisin ja eettisin harrastus. Vaikka ostan harkiten, ostan silti, enkä aina sitä maailmalle ystävällisintä. Kosmetiikkaan käyttämäni rahat voisi ilman muuta laittaa myös säästöön. Koska, no, kuka oikeasti tarvitsee ainakaan enempää kuin pienen meikkipussillisen verran meikkejä?

Nautin valtavasti kosmetiikkaharrastuksestani. Se on luonteva jatke piirrustus- ja maalausinnostukselleni, joka on kulkenut mukanani lapsesta asti. Myös piirtäminen ja maalaaminen ovat väistämättä kuluttamista, sillä niihinkin voi halutessaan syytää paljon rahaa.

Länsimaisessa yhteiskunnassa ei voi välttyä kuluttamiselta. Halusimme sitten kuluttaa avoimesti sydämemme kyllyydestä tai nimetä itsemme kulutuskriitikoiksi, kulutamme kaikki silti. Kirpparivaatteeisiin päästä varpaisiin pukeutuva viestittää kuuluvansa johonkin ryhmään siinä missä Vuittoneita keräileväkin - kuluttamalla. Nykymaailmassa teemme valintoja ja osoitamme niin yksilölisyyttä kuin yhteenkuuluvuutta tavaroita ostamalla ja brändejä kuluttamalla. Hiukset rastoittanut kirpparityttö ilmaisee tahtomattaankin itseään pukeutumisvalinnoillaan siinä missä H&M:n rekeistä hullunkiilto silmissä rättejä haaliva sisarensa.

On ok ostaa ja iloita siitä. Joskus.

Tärkeintä on löytää tasapaino. Minun kosmetiikkaharrastuksessani onnellisuus tulee uuden kokeilemisesta ja tekemisen ilosta, ei pelkästä kokoelman paisuttamisesta  ja hetken ostoshuumasta. Toki se tulee siitäkin, en kiistä. On ihanaa, että aamulla huulipunaa valitessa on valinnanvaraa. Mutta tarvitsisiko sitä oikeasti olla? Tuskinpa, vaikka kuinka väittäisin valinnanvaran ilahduttavan ja helpottavan elämää. Melkoinen ensimmäisen maailman helpotus.

En kuitenkaan koe harrastustani niin äärimmäisen lujasti maailmaa horjuttavaksi, että kokisin viisaaksi heivata kaikki purkkini mäkeen ja lopettaa naamani maalailun. Meikata voi kuitenkin ilman, että jatkuvasti ostaa uutta. Tahdon silti pitää huolen siitä, että pystyn halutessani olla pitkään ostamatta mitään houkuttelevaa. Haluan osata ihastella etäältä paremmin kuin nykyään. 

Tahdon muistaa ja muistuttaa, että kaikella on rajansa. En halua antaa itselleni lupaa hankkia kaikkea, mikä ihastuttaa. Vaikka minulla ei olisikaan mitään vastaavaa laatikossani. Kaikkea ei vain yksinkertaisesti tarvitse omistaa. Piste. 

Haluan haastaa kaikki tämän tekstin lukijat miettimään omia kulutustottumuksiaan. En halua haastaa teitä tuntemaan morkkista, vaan rehellisesti myöntämään edes hiljaa itselleen, jos tätä lukiessa sydämessä tuntui edes pikkuruinen neulanpisto. Ehkä nyt olisi hyvä hetki tehdä jotain. Edes ihan hissukseen.


Mitä ajatuksia tämä aihe herättää teissä?
Ahdistaako (muoti)bloggaajien kulutushysteria teitäkin?
Oletteko jossain asiassa ihan eri mieltä?
Miksi?

Keskustelu on tervetullutta!

//Only in Finnish today!
DSC_2220

4 kommenttia:

  1. Onko sinulle muuten Rinna Saramäen blogi (http://a-lace-diary.blogspot.fi/) ja kirja Hyvän mielen vaatekaappi tuttu? Hän kirjoittaa niin hyvin tuosta kuluttamisesta, muttei mielestäni ollenkaan jeesustelevasti. http://sinistapintaa.blogspot.fi/2014/07/kirjavinkki-hyvan-mielen-vaatekaappi.html


    Todellakin tunsin piston sydämessäni. Kosmetiikkablogia todellakin voi pitää ostamatta koko ajan uutta.

    Ja samaistuin muotibloggaajista ärsyyntymiseen. Tosin en juurikaan lue muotiblogeja muutamaa vintagevaate-painotteista lukuunottamatta. Ja niissä nyt ei ole ihan sama meno päällä, vaikka toki vintageakin voi hamsteroida samalla tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon vinkeistä! Blogia lukiessa vierähti heti enemmän kuin muutama tovi ja kirjan pistin kirjastoon varaukseen.:)

      Itsekään en enää lue juuri ollenkaan muotiblogeja äsken pauhaamani kulutusmanian takia. Välillä pistäydyn kuitenkin kurkkaamassa menoa ja haukkomassa henkeä tavaranpaljoudelle. Huh.

      Ennen blogit olivat selkeästi, tai ainakin selkeästi enemmän, vaihtoehtoinen kanava hankkia vinkkejä omaan pukeutumiseen kuin tänään. Niissä oli oikeiden ihmisten oikeita mielipiteitä ja vähemmän hamstraamista. Moni ulkonäköä käsittelevä blogi tuntuu nykyään tyrkyttävän tavaroita samalla tavalla kuin muotilehdet. Persoonalliset asukokonaisuudet ovat korvautuneet tavaroiden haalinnalla, ja samalla niitä tavaroita tyrkytetään lukijalle. Se harmittaa, koska ryhdyin lukemaan suosikkiblogejani juuri siksi, koska muotilehtien suoltama. hamstraukseen kannustava anti etoi.

      Okei, muotiblogejakin on moneen lähtöön, mutta itse olen ainakin saanut pettyä moneen kestosuosikkiini, jotka ovat muutaman vuoden aikana muuttuneet persoonallisia asukokonaisuuksia sisältävistä sopivan kotikutoisista inspiraationlähteistä sieluttomiksi ja säihkyvän kiilteleviksi puunatuiksi mainoskatalogeiksi. On vähän surku, että muotiblogit ja muotilehdet tuntuvat olevan jatkuvasti lähempänä toisiaan ainakin siinä, miten isossa roolissa kuluttaminen niissä on.

      Poista
  2. Mä olen huomannut, että tämä blogikulttuuri saa helposti ihmiset kuluttamaan enemmän kuin aikaisemmin. Itselleni tein jo alussa selväksi, etten osta mitään vain hehkuttaakseni sitä blogissa tai kokeillakseni koska niin monet muut ovat tuotteita blogeissaan kehuneet. Kaiken pitää lähteä omasta tarpeesta eikä ajautua kulutushurmokseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin!:)

      Tuntuu, että moni on jotenkin sokaistunut sille, että vaikka bloggaaja ei kaupittelisikaan tuotteita samassa mielessä kuin mainos (vaikka toki kaupallisia yhteistöitä piisaa blogeissa vaikka millä mitalla), ei bloggaajan elämäntyyli ole siitäkään huolimatta automaattisesti ihan normaalia ja kulutustottumukset tervehenkisiä. Jatkuva osteskelu kun ei missään tilanteessa ole normaalia, eikä kaikkea bloggaajien kehumaa todellakaan pidä ostaa. Ymmärrän kyllä hyvin sen ajatuskulun, jonka mukaan oma ostos oikeutetaan, koska bloggaajakin osti (bloggaaja =tavallinen ihminen => normaalia => mäkin voin/mun pitää!!1), ja se on tosi ahdistavaa. Ostoskierteeseen olisi niin helppo ajautua!

      Poista