28.11.2014

ARKISESTA JUHLAVAKSI - MUUTAMAN ASKELEEN SILMÄMEIKKI


DSC_2126
Olen innostunut luomiväreistä vasta vähän aikaa sitten. Vaikka silmät ovat aina olleet minulle tärkeä osa meikkiä, jostain syystä olen elellyt pitkään oikein onnellisena pelkällä ripsarilla ja erilaisilla rajauskynillä. Välillä olen saattanut laittaa koko luomelle jotain vaaleaa sävyä ja joskus villin kokeilunhalun saattelemana jopa varjostaa ulkonurkkaa harmaanruskealla. 

Sitten törmäsin paljon puhuttuihin ja kehuttuihin Urban Decayn Naked-paletteihin, ja aloin miettiä, että luomivärin käyttäminen vaikuttaakin aika hauskalta puuhalta, jossa saa käyttää mielikuvitustaan ja näpertää yksityiskohtien kanssa, mitä rakastan. Ostin viime vuoden syksyllä Viva La Divan kopion Naked 2:sta ja tunnustelin sen avulla, minkälaiset sävyt sopivat minulle ja mitkä taas ovat vähemmän imartelevia ihonsävyäni ja silmienväriäni vasten. Paletin kylmimmissä sävyissä alkoi näkyä nopeiten kulumia, ja koska pidän vaaleanpunaiseen ja violettiin taittavista sävyistä, oli Naked3 lopulta valinta, johon päädyin pitkän ja hartaan harkinnan ja vertailun jälkeen.

Testailin tänään huvikseni erilaisia juttuja Naked3:lla, jonka kanssa olen harjoitellut nyt kuukauden verran. 

Tässä jonkinlainen arkisen hillitystä superjuhlavaksi -silmämeikkipostaus! 

P.S Muistakaa, että minä vasta harjoittelen!

//I'm quite a newbie with eyeshadows. After discovering Urban Decay Naked3 palette a month ago I've been in love, especially with cool-toned shades with a subtle hint of pink or purple in them. 

1.
PicMonkey Collage

Kameran salama söi kutakuinkin kaiken meikkini, mutta uskokaa tai älkää, näissä kuvissa minulla on:

//The flash just literally washed my face out. Believe me or not, but in these pictures I'm wearing these products:

Strange sisänurkassa //on the inner corner
Limit & Nooner luomivaossa //in the crease
Mugshot (ehdoton suosikkisävyni!) luomen keskiosasta ulkonurkkaan //from the middle of the eyelid to the outer corner (my absolute favourite shade!)

+ Urban Decay Eye Shadow Primer Potion Eden
Maybelline The Rocket Waterproof Mascara
Benefit Longwear Powder Shadow Milk It (sisänurkassa //on the inner corner)
Sephora Long Lasting Kohl Pencil 07 Infinite Beige

2.
naked3-kollaasi
Seuraavaksi päätin muuttaa äskeisen hiirulaislookin tummemmaksi ja juhlakelpoisemmaksi. Lisäsin ensin vähän Benefitin vitivalkoista ja kimaltavaa Milk It -sävyä sisänurkkaan, seuraavaksi mukaan tulivat nämä:

//Then I wanted to turn this very, very nude and muted daytime look into darker and and brighter evening look. First I added a touch more of Benefit's Milk It eyeshadow to the inner corner to brighten my eyes. After this step I applied these two shades from Naked3 palette:

Darkside ulkonurkkaan //on the outer corner
Blackheart aivan ulkonurkan uloimpaan osioon //to the outer edge

+ Bobbi Brown Long-Wear Gel Eyeliner in Black Ink

3. 
DSC_2117
Aivan lopuksi viimeistelin meikin irtoripsillä, tarkalleen mallia MAC #36, tehdäkseni lopputuloksesta vieläkin dramaattisemman.

//Lastly I finished the look with dramatic fake lashes, MAC #36.

Siveltimet/Brushes:

Urban Decay Crease & Shadow Brush
Zoeva 238 Precise Shader
Zoeva 315 Fine Liner
DSC_2137

3 kommenttia:

  1. Hei oon miettinyt tilata Zoevan siveltimiä ihan niiden virallisilta nettisivuilta, niin onko sulla tietoa tuleeko niihin tulleja päälle, ja paljon toimitusmaksut oli? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä muistelisin, että postikulut olisivat 6-7 euron luokkaa ja että tuotteet tulisivat Euroopasta, eli ei tullimaksuja.:) Oon tilannut omat Zoevani BeautyBaysta nollan euron postimaksuilla, mutta sitten ihan yhtäkkiä BeautyBay lakkasi toimittamasta Zoevaa Suomeen. Kyynel!

      Poista
    2. Eli oot ostanut omasi BeautyBaysta? Kun ajattelin tilata omani niiden virallisilta sivuilta ja tosiaan ilmottivat ettei toimituskuluja pitäisi tulla 8 euroa enempää, mutta mietin niitä tulleja. Ehkä otan sen riskin :D

      Poista